Hannu Heikkinen

Totta puhuen olen opettaja, ja ylpeä siitä. Ajattelin nuorempana, että paras tapa estää planeettaamme uhkaava ekologinen kriisi olisi tehdä työtä kasvavien lasten ja nuorten kanssa. Olen edelleen samaa mieltä. Sillä tiellä olen vieläkin. Ekokriisin uhka on ajankohtaisempi kuin koskaan, ja nyt teen työtä sen ehkäisemiseksi hiukan toisenlaisesta näkökulmasta. Johtamaani tutkimustiimiin Ekososiaalinen kestävyys ja koulutus kuuluu tutkijoita, jotka ovat kiinnostuneet siitä, miten planeettamme voitaisiin säilyttää elinkelpoisena ihmisille myös tulevaisuudessa. Teemme tätä työtä useissa eri hankkeissa, joita ovat rahoittaneet muun muassa Euroopan Unionin Green Deal -ohjelma, Nordplus, Suomen Akatemia, Valtioneuvoston kanslia, Nesslingin säätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Olen ollut aina hangaround-filosofi. Olen kirjoittanut hyvien kollegojen kanssa kasvatuksen filosofiaan pohjautuvia tekstejä siitä, mikä on kasvatuksen tarkoitus ja miten sitä pitäisi tutkija. Tätä kautta olen myös  perehtynyt kasvatuksellisten käytäntöjen tutkimukseen siitä näkökulmasta, mikä tekee mahdolliseksi tai rajoittaa käytänteiden kehittymistä. Tätä olen tarkastellut käytäntöarkkitehtuuriteorian (theory of practice architectures) ja käytäntöjen ekologioiden teorian (ecologies of practices) kautta. 

Tutkimusmenetelmistä olen perehtynyt erityisesti laadulliseen tutkimukseen. Olen kirjoittanut kasvatustieteen menetelmällisestä paradigmamuutoksesta, kerronnallisista lähestymistavoista sekä käytäntölähtöisen tutkimuksen suuntauksista. Kaikki alkoi kuitenkin toimintatutkimuksesta, jossa yhdistyy sekä kerronnallisuus että käytäntöjen kehittäminen. 

Julkaisuluettelossani on yli 300 julkaisua - artikkeleita, kirjan lukuja ja kirjoja. Google Scholar kertoo, että tekemiini julkaisuihin on viitattu yli 18 000 kertaa, ja julkaisujen h-indeksi on 60.