Esittely
Opetan ja tutkin journalistiikkaa yliopistonopettajan työtehtävässä Kieli- ja viestintätieteiden laitoksella. Pyrin ohjaamaan nuoria toimittajia tekemään tulevaisuuteen orientoituvaa, vastuullista ja moniäänistä journalismia. Tutkimusintressini ovat samojen teemojen ympärillä. Työstän väitöstutkimusta journalismin moniäänisyydestä (Tampereen yliopistossa), jonka puitteissa ja ohella olen työskennellyt hankkeissa Moniäänisyysmittari: journalismin moniäänisyyttä mittaamassa ja kehittämässä (2021-2023), Kestävä journalismi (2023-2025) ja Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella/DECA (2023). Lisäksi olen tehnyt European University Instituten Media Pluralism Monitor -tutkimusta Suomen osalta (alk. 2023). Viestintä- ja mediapolitiikan osaamista olen kerryttänyt myös epävirallisessa mediapolitiikan tutkijoiden ryhmässä ja kehittämällä journalistiikan ja politiikan opintosuunnan yhteistä Median moniarvoisuus ja mediapolittiikka -kurssia.
Yliopistonopettajana vastaan erityisesti audiojournalismin ja media-ammattilaisuuden osa-alueista. Pyrin noudattamaan kriittiseen reflektioon perustuvaa opetustapaa, jossa uuden oppiminen perustuu omien lähtökohtien tiedostamiseen ja sen pohjalta kumpuavien kokemusten ja tietojen uudelleen tulkintaan ja uusien merkitysten luomiseen. Tämä puolestaan edellyttää dialogista vuorovaikutusta opetustilanteissa. Haluan ohjata opiskelijoita ihmisenä kasvamiseen, ei pelkästään ammattilaisena kehittymiseen. Koen tärkeäksi opetuksen ja opetussuunnitelmien kehittämisen siten, että ne vastaavat tulevan tekoälyaikakauden vaatimuksia.