Esittely
Inhimillisen hyvinvoinnin monialainen tutkimus ja tutkimusperustainen edistäminen on Jyväskylän yliopiston strateginen profilointi- ja vahvuusalue. Toimin tämän monitieteisen hyvinvoinnin tutkimuksen sidosryhmätyön sekä hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisön JYU.Wellin kehittäjänä. Työssäni edistän siis monitoimijaista yhteistyötä hyvinvointiosaamisen ja sen vaikuttavuuden kasvattamiseksi.
Olen kiinnostunut niin ihmisen myönteisestä kasvusta, osallisuudesta ja voimaantumisesta omana itsenään kuin yhteisö- ja yhteiskuntatason myönteisestä kehityksestä ja hyvinvoinnista. Oma tieteellinen taustani on erityisesti kehityspsykologiassa ja identiteetin tutkimuksessa. Olen mm. tutkinut identiteetin muotoutumista aikuisiässä 27-60 ikävuoden välillä sekä identiteetin ja hyvinvoinnin yhteyksiä Lea Pulkkisen käynnistämässä ja Katja Kokon nykyisin johtamassa Lapsesta aikuiseksi pitkittäistutkimuksessa.
Tutkimuskuvaus
Dosentuurini ala on psykologia, erityisesti kehitys aikuisiässä. Tutkimus- ja opetustyössäni olen keskittynyt identiteetin muotoutumiseen, sen taustatekijöihin ja siihen yhdistyviin hyvinvointitekijöihin. Olen mm. tutkinut Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseen osallistuneiden ammatillista, poliittista, uskonnollista sekä parisuhde- ja elämäntyyli-identiteettiä eri ikävaiheissa.
Tieteellisen työni lisäksi olen tehnyt pitkän uran monitieteisten käytännön vaikuttavuuteen tähtäävien tutkimus- ja kehitysprojektien maailmassa mm. projekteja vetäen sekä projektiportfoliosta vastaavana kehittämispäällikkönä ja laitoksen varajohtajana.