Sanna Moilanen

Sanna Moilanen

Yliopistonopettaja
Yksikkö
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Matkapuhelin
+358406469208
Tieteenalat
516 Kasvatustieteet

Esittely

Työskentelen määrällisten menetelmien yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa. Lisäksi toimin väitöskirjaohjaajana.

Tutkimuskuvaus

Tämänhetkinen tutkimukseni tarkastelee lastenhankintaan liittyvää päätöksentekoa, ja lähestyn aihetta monitieteisen perhetutkimuksen näkökulmasta. Jo päättyneessä, Suomen Akatemian rahoittamassa OneChild-projektissa (2022–2025) toteuttamassani tutkimuksessa olen keskittynyt erityisesti siihen, miten suomalaisten esikoisvanhempien ja parien kokemukset vanhemmaksi tulemisesta, varhaisesta vanhemmuudesta sekä työn ja perheen yhteensovittamisesta selittävät toisen lapsen hankintaan liittyvää päätöksentekoa.

Julkaisut