PIAAC - Kansainvälinen aikuisten taitotutkimus
Tulokset
PIAAC II -tutkimuksen ensimmäiset tulokset julkaistiin 10.12.2024. Tuolloin OECD julkaisi kansainvälisiä tuloksia sisältävän raportin ja myös Suomen ensituloksia esittelevä kansallinen raportti julkaistiin.
Vuoden 2025 syksyllä Koulutuksen tutkimuslaitoksessa käynnistettiin PIAAC-aineiston jatkoanalyysiin keskittyvä PIAAC - Osaava Suomi -hanke, jonka toteuttamiseen osallistuu tutkijoita myös Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakoulusta sekä Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta. Hankkeen tuloksia esittelevä raportti julkaistaan alkuvuodesta 2027.
Nordic-Baltic PIAAC Network valmistelee Pohjois- ja Baltian maiden tuloksiin keskittyvää temaattista PIAAC-raporttia, joka julkaistaan vuonna 2027.
Aineisto tutkimuskäyttöön
Kaikkien osallistujamaiden PIAAC I - ja II -aineistot ovat ladattavissa OECD:n PIAAC-sivuilta. Nämä Public Use File (PUF) -tiedostot eivät kuitenkaan sisällä kaikkia tutkimuksessa kerättyjä muuttujia, ja muuttujien saatavuus vaihtelee maittain. Jos haluat käyttää PIAAC-aineistoja tutkimuksessasi, tarkistathan ensin, sisältävätkö PUF-tiedostot tarvitsemasi muuttujat.
Suomen laajempiin PIAAC-aineistoihin voi hakea käyttölupaa Tilastokeskuksen Tutkijapalveluiden kautta. Huomioithan, että tähän liittyy yksityiskohtainen lupaprosessi, ja aineiston käyttöön saamisessa voi kestää useita kuukausia. Tarkempaa tietoa lupaprosessista saat Tilastokeskuksen Tutkijapalveluista.
Alla ajankohtaisia uutisia ja julkaisuja PIAAC II -tutkimuksesta.
- Nordisk Netværk for Livslang Læring (NLL)20.3.2025: Finland - bäst i klassen när det gäller vuxnas grundläggande färdigheter
- ELM European Lifelong Magazine 20.12.2024: Transforming PIAAC results into action: On what to focus
- Suomen Kuvalehti 17.12.2024 (tilaajille): Ovatko tulevat aikuiset yhtä taitavia kuin nykyiset?
- OKM ja TEM tiedote 10.12.2024: Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
- EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi. Blogi 3.12.2024: PIAAC II:n tulokset tarjoavat tietoa aikuisten perustaidoista. Joonas Mannonen taustoittaa joulukuussa julkaistavaa kansallista perustaitotutkimusta (PIAAC II).
- Nordisk Netværk for Livslang Læring (NLL) 9.7.2024: Design of PIAAC survey of adult skills and its implications to data analysis
- PIAAC-tutkijatapaamisen materiaali 17.5.2024: Joonas Mannonen: PIAAC-aineiston sisältö ja mahdollisuudet (*.pdf) |
Kari Nissinen: PIAAC-aineisto ja sen analysointi (*.pdf) - Tilastokeskus: Aikuisten Pisan tiedonkeruu on loppusuoralla – vastaathan, jos saat kutsun! (YouTube 13.3.2023)
- Somevaikuttaja Juho Flow'n videot:
Mainos - Tilastokeskus - Mikä on siistimpää kuin lottovoitto? No jos pääset mukaan PIAAC tutkimukseen! (TikTok)
Onko Tämä Lause Järkevä? (YouTube) - Tilastolive: Vieläkö osaamme lukea ja laskea? Ke 28.9.2022 klo 9.30 (tallenne)
- Maija Lyly-Yrjänäinen & Joonas Mannonen (2022). Miten aikuisten taidot ovat kehittyneet viime vuosikymmenellä - Kansainvälisten aikuisten taitotutkimuksen (PIAAC) tiedonkeruu käynnistyi syksyllä 2002. Työpoliittinen aikakauskirja 3/2022.
- Juhani Rautopuro: Onko onnellinen kansa myös osaava kansa? MFG 4.0 -tutkimushankkeen blogi
Siirryt toiseen palveluun. - Vieraskynä: Joonas Mannonen: Mihin suuntaan suomalaisaikuisten lukutaito on matkalla? – PIAAC-tutkimuksen tiedonkeruu käyntiin (Tilastokeskus, Tieto & Trendit | Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit. 8.9.2022)
- Helsingin Sanomat 7.9.2022: Putosivatko vanhemmat ikäpolvet kehityksen kelkasta? Nyt selvitetään, kuinka Suomen aikuiset selviävät Pisa-testistä
- Tiedote: Aikuisten Pisa tulee taas – tulossa uutta tietoa muun muassa suomalaisten lukutaidosta
(Tilastokeskus 1.9.2022) - Tiedote: Aikuisten taitotutkimus alkaa (OKM, TEM 1.9.2022)
Alla tutkimusraportteja aikuisten taitotutkimuksista.