PIAAC

Kansainvälinen aikuisten taitotutkimus (PIAAC) on työikäisen aikuisväestön tiedonkäsittelyn perustaitoihin keskittyvä kansainvälinen tutkimushanke. PIAAC tuottaa kansainvälisesti ja ajallisesti vertailukelpoista tietoa aikuisten perustaidoista ja niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Tutkimuksen toiseen toteutukseen (2022-2023) osallistui 31 maata. Sen tulokset julkaistiin 10.12.2024.

Sisällysluettelo

Hankkeen kesto
-
Tutkimuksen painoala
Oppiminen, opetus ja vuorovaikutus
Tutkimusalue
Oppimisympäristöt ja oppimistulosten arviointi
Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimusalueet
Yhteistyö
Tilastokeskus
Tiedekunta
Koulutuksen tutkimuslaitos
Rahoitus
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Työ- ja elinkeinoministeriö

Hankekuvaus

PIAAC-tutkimuksen toisessa toteutuksessa (PIAAC II) arvioitavina tiedonkäsittelyn perustaitoina olivat lukutaito, numerotaito ja adaptiivinen ongelmanratkaisutaito. Vastaajien taitoja arvioivien tehtävien lisäksi tutkimukseen liittyi laaja taustakysely, jolla kartoitettiin mm. vastaajien demografiseen ja sosioekonomiseen taustaan, koulutukseen, työhön, vapaa-aikaan ja hyvinvointiin liittyviä tietoja.

Lisätietoa PIAAC-tutkimuksesta

Julkaisut

Hanketiimi

Ulkoiset jäsenet