Kuuntelemisen taito

Sisällysluettelo
Kuuntelemista kannattaa kehittää
Tarkoituksenmukainen kuunteleminen auttaa esimerkiksi luentomuistiinpanojen tekemistä, toisten osapuolten viestinnän tulkintaa ja ymmärtämistä sekä yhteistyön ja luottamuksen luomista vaikkapa neuvottelussa ja tiimityössä.
Kuuntelemisen merkityksellisyydestä työelämässä kertoo se, että kuulluksi, ymmärretyksi ja arvostetuksi tuleminen ovat keskeisiä kriteereitä, joilla tekemisen laatua ja työn tuloksellisuutta arvioidaan monissa asiantuntijatehtävissä.
Kuunteleminen on monitahoinen prosessi
Kuuntele, mitä kaikkea kuunteleminen sisältää ja esimerkiksi, mitä eroa on kuulemisella ja kuuntelemisella:
Millaista kuuntelemista tarvitaan?
Huomaatko, jos
- mielelläsi keskityt kuuntelemaan kriittisesti silloinkin, kun viestintäsuhteen kannalta olennaisinta olisikin osoittaa läsnäoloa ja hyväksyntää?
- kiinnität toisen puheessa huomiota puutteisiin ääntämisessä tai kieliopillisissa taivutuksissa sanoman ymmärtämiseen pyrkimisen sijasta?
- haluat ristiriitatilanteissa ratkaista asian nopeasti esittämällä oman ratkaisuehdotuksesi?
Millainen kuuntelemisentapa on tarkoituksenmukainen ja tehokas riippuu viestintätehtävästä, -tavoitteista, -tilanteesta ja -tilanteen osapuolista.
Kuuntelemisorientaatio voi olla esimerkiksi
- analyyttinen/erittelevä kuunteleminen, jonka ytimessä on viestin sisällön erittely (mielipiteet, faktat, syyt, seuraukset). Kun annetaan palautetta oppimistehtävistä, analyyttinen ja erittelevä kuunteleminen auttaa kiinnittämään huomiota olennaisiin asioihin.
- kriittinen kuunteleminen, jossa korostuu viestien arvioiminen esimerkiksi luotettavuuden ja seurausten näkökulmasta. Kun kyse on tieteellisestä esitelmästä, siinä tarvitaan analyyttisen ja erittelevän kuuntelemisen lisäksi kriittistä, luotettavuutta arvioivaa kuuntelemista.
- supportiivinen kuunteleminen, jossa korostuu läsnäolemisen ilmentäminen sekä hyväksyvän ja kannustavan ilmapiirin luominen. Tilanteissa, joissa halutaan rohkaista ja tukea tai käsitellään vaikeiksi koettuja asioita, olennaista on ilmentää supportiivista kuuntelemista.
- dialoginen kuunteleminen, jossa orientoidutaan rohkaisemaan osapuolia näkemysten esittämiseen ja toistensa näkökulmien huomioonottamiseen. Tilanteissa, joissa on tärkeää saada kaikkien osapuolten näkemykset esille, dialoginen kuuntelemisorientaatio palvelee parhaiten tavoitteen saavuttamista.
Tuleeko mieleesi tilanteita, joissa olet käyttänyt eri orientaatioita?

Puhu niin, että sinua halutaan kuunnella. Kuuntele niin, että sinulle halutaan puhua.