Opintokokonaisuuksien koonti ja arviointi
Mitä tarkoitetaan opintokokonaisuuden koonnilla?
Opintokokonaisuuden koonti kertoo siitä, että kokonaisuus on valmis. Kun olet suorittanut opintokokonaisuuden (perus-, aine- tai syventävien opintojen tai moduulin) kaikki opintojaksot, täytyy opintokokonaisuus koota. Koonnin myötä opintosuoritusotteelle tulee merkintä, jossa näkyvät yksittäisten opintojaksosuoritusten lisäksi valmiin opintokokonaisuuden laajuus, suorituspäivämäärä ja arvosana. Voit pyytää koontia ainoastaan Jyväskylän yliopistossa suoritetusta opintokokonaisuudesta. Opintokokonaisuudet on kuvattu Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmassa.
Koontia tarvitaan esimerkiksi tutkinnon myöntämiseen sekä useisiin hakutilanteisiin.
Opintokokonaisuuden arvioinnin periaatteet
Opintokokonaisuudet arvostellaan numeerisella asteikolla 0-5, sen sanallisella vastineella tai hyväksytty/hylätty-asteikolla.
Arvosana lasketaan opintojaksojen numeeristen arvosanojen opintopisteillä painotettuna keskiarvona pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun. Jos keskiarvo on täsmälleen kahden kokonaisluvun puolivälissä, arvosana pyöristetään ylempään kokonaislukuun. Opintokokonaisuuden arvosanan laskemisessa ei oteta huomioon niitä opintosuorituksia, joille ei ole annettu numeerista arvosanaa.
Opintokokonaisuuden sisältöä tai arvosanaa ei voi muuttaa sen jälkeen, kun tutkinto, johon opintokokonaisuus on liitetty, on myönnetty.