”Koulun tulisi olla paikka, jossa vahvistuu halu olla aktiivinen toimija demokraattisessa yhteiskunnassa yhdessä muiden kanssa”, sanoo demokratiakasvatusta opettanut ja tutkinut Mikko Hiljanen.
Jalkapallon valtakunnallisessa opinnäytetyöseminaarissa esitellään jalkapalloon ja futsaliin liittyviä ajankohtaisia opinnäytetöitä eri tieteenaloilta. Seminaarissa kohtaavat eri toimijat, jotka ovat kiinnostuneita tutkitusta tiedosta.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala on myöntänyt apulaisprofessori Elina Sillanpäälle Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin. Ansioristi myönnetään pitkäaikaisesta erityisen ansiokkaasta toiminnasta Suomen liikuntakulttuurin ja urheil
Jyväskylän yliopisto ja Palloliitto tekevät tiivistä yhteistyötä jalkapallon ja futsalin tutkimuksen edistämiseksi sekä tieteen ja käytännön toiminnan välisten siltojen rakentamiseksi.
Yleisöluennot, seminaarit ja keskustelutilaisuudet