Uusi kansainvälinen yhteistyötutkimus osoittaa, että haimasyövän toteaminen varhaisessa vaiheessa voi tulevaisuudessa olla mahdollista suolistomikrobeista. Suolistomikrobit voivat tarjota myös ratkaisuja hoitojen kehittämiseen.
Rap-artisti Cheekin sanoituksista piirtyy moniulotteinen kuva kielestä ja mielestä. FM Anna Pakarisen kirjallisuustieteen väitöstutkimus osoittaa, että räppärin tuotanto käsittelee kielen ilmaisuvoimaa ja mielen voimavaroja omaleimaisella tavalla.
Jyväskylän ja Tampereen yliopiston tutkijat ovat juuri saaneet Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 1,4 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle, jossa kehitetään grafeeniin perustuvaa laitetta hermojen ja koneiden väliseen kaksisuuntaiseen kommunikaatioon.
Kiihdytinlaboratoriossa on onnistuttu tuottamaan uusi, toistaiseksi raskain atomiydin, jonka hajoamismuotona on protoniemissio. 188At kaltaisten, hyvin lyhytikäisten ytimien, tutkiminen on haastavaa ja vaatii tarkat mittauslaitteistot sekä -järjestelmät.
FM Janne Säynäjäkangas kehittää politiikan väitöskirjassaan teoriaa siitä, miten luonnonvarat ja yhteiskunnat muovaavat toisiaan, ja miten oletuksemme maailmasta heijastavat tätä suhdetta.
Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tarkoituksena on edistää Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta sekä tukea taloudellisesti tutkimustyön tekijöitä.