Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on nimennyt tiedekuntaneuvostoja kuultuaan Jyväskylän yliopiston tiedekuntien dekaanit toimikaudeksi 1.1.2022–31.12.2025. Valituista dekaaneista neljä jatkaa nykyisessä tehtävässään ja kaksi ovat uusia.
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tutkijat ja Workspace Oy kehittivät yhteistyössä tekoälyä hyödyntävän menetelmän, jonka avulla voidaan visualisoida ja kehittää organisaation vuorovaikutuskulttuuria.
Kandidaatintutkinnon suorittaneista 82 % arvioi saamaansa opetusta laadukkaaksi, ja lähes 90 % maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittaneista on erittäin tyytyväinen tai vähintäänkin melko tyytyväinen tutkintoonsa työuran kannalta.
Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa työskentelevälle FT Elina Jokiselle myönnettiin kirjallisuuspalkinto hänen esikoisromaanistaan Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (Tuuma-kustannus 2020).
Kyselyjen avulla selvitetään asukkaiden kulttuuriosallistumisen lisäksi sitä, millainen rooli kulttuuritoiminnalla on asukkaiden kiinnittymisessä paikkaan ja viihtyvyyden kokemiseen omassa lähiössä.
Suomessa jopa 12 prosenttia kaikista eliölajeista on uhanalaisia. Tieto ja kolutus ovat avaimet tulevaisuuteemme myös kestävän kehityksen edistämisessä.
Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on avoimella hakumenettelyllä valinnut LT Jari Parkkarin terveystieteiden professorin tehtävään, jonka ala on liikuntalääketiede.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellinen tutkimus nousi sijalle 66 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla ainekohtaisella Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.