FM Sari Romppasen väitöskirja esittää tuloksia poikkitieteellisestä tutkimusprojektista, jossa kolmea laser-spektroskopian menetelmää käytettiin analysoitaessa harvinaisia maametalleja ja litiumia sisältäviä mineraali- ja kivinäytteitä.
Digitaalinen toimintaympäristö on modernin yhteiskunnan keskeisten toimintojen ydin. Digitaalinen toimintaympäristö on rakentuessaan mahdollistanut uusia liiketoiminteita, tapoja kommunikoida ja tehdä työtä.
Suomalainen avoimen dialogin hoitomalli on mukana maailman terveysjärjestö WHO:n uudessa ohjeistuksessa. Ohjeistuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien ja toipumisorientaation toteutumista mielenterveyspalveluissa.
Tuoreessa Jyväskylän yliopiston väitöstutkimuksessa selvitettiin, millaisissa ympäristöissä asuville iäkkäille ihmisille kertyy runsaammin reipasta liikkumista.
Opetussuunnitelmissa on jo vuosikymmenien ajan korostettu oppilaiden aktiivisempaa roolia peruskoulussa. Tutkimusten mukaan tämä ei ole iskostunut käytäntöön erityisen hyvin. Yleensä opettajat yhä johtavat luokan toimintaa.
Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella syksyllä alkavassa MEANWELL-hankkeessa tutkitaan, voidaanko työssä jaksamista, työssä suoriutumista ja organisaatioon sitoutumista lisätä työn merkityksellisyyttä yhteisöllisesti kehittämällä.
Jyväskylän yliopistossa on kehitetty ilmoittautumisportaali, jossa opiskelijan on mahdollista tunnistautua luotettavasti ja nopeasti ilmoittautumisen yhteydessä.