KM Minna Ruorasen väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin oppimisen ohjausta kirurgikoulutuksessa, jonka perinteinen kisälli-mestarimallin mukainen ohjaus on säilynyt hämmästyttävän pysyvänä satojen vuosien ajan.
Suomen kulttuurirahasto myönsi 150 000 euron rahoituksen hankkeelle “Kohti yhteisymmärrystä metsien käytön kestävyysmuutoksista”, johon kaikki metsien käytöstä kiinnostuneet voivat osallistua.
Nuorilla suomalaisilla urheilijoilla häiriöt kuukautiskierrossa ovat yleisempiä kuin samanikäisillä ei-urheilijoilla, mutta urheilijat kokevat vähemmän kehon painoon kohdistuvaa tyytymättömyyttä kuin ei-urheilijat.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on Museoviraston esityksestä valinnut Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen Suomen ensimmäiseksi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (European Heritage Label) hakijaksi.
Tuore väitöstutkimus käsittelee englannin osaamisen roolia kotoutumisessa Suomeen. Tutkimuksesta käy ilmi, että erityisesti Suomeen muuton alkuvaiheessa englannin osaamisesta on paljon etua.