Maitopohjaiset välipala- ja palautusjuomat ja niiden sisältämät heraproteiinit saavat aikaan suotuisia terveysvaikutuksia metabolisen oireyhtymän riskissä oleville.
Jyväskylän yliopistossa on avoimen väyliä kaikkiin tiedekuntiin. Voit pyrkiä tutkintokoulutukseen suorittamiesi avointen yliopisto-opintojen perusteella. Hakukohteiden valintaperusteet on nyt julkaistu.
Luonnontieteiden ja matematiikan (LUMA-aineiden) opetusta ja oppimista ryhdytään kehittämään uudessa opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamassa kehitysohjelmassa.
-Sillä, miten kohtaamme toinen toisemme, on valtava merkitys mielenterveydelle. Jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Opiskeluyhteisöissä kuitenkin koetaan varsin paljon yksinäisyyttä ja sosiaalisen tuen puutetta, ja myös myötätuntovajetta.
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt avustuksia Jyväskylän yliopiston luonnontieteiden tutkimuksiin tänä vuonna kaikkiaan lähes kaksi miljoonaa euroa.