Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskukseen on hankittu uusia laitteita, jotka ovat apuna niin solu- ja molekyylibiologian, kemian, fysiikan kuin materiaalien tutkimisessa. Laitteilla on mahdollista esimerkiksi kuvata korkealla resoluutiolla näytteitä,.
Aikuisena opiskelu haastaa, mutta se on myös palkitsevaa ja voi antaa uuden suunnan elämälle”, toteaa Saija Kärkkänen. Työ ja opinnot palvelevat toisiaan, ja yhdessä ne ovat ohjanneet koulunkäynninohjaajana toimivaa Saijaa suuntaamaan omaa uraansa.
Alumnitapahtumat
Kansalaistiede
Yleisöluennot, seminaarit ja keskustelutilaisuudet