Lukuvuoden 2026–2027 avajaiset

Lukuvuoden avajaiset ovat koko yliopistoyhteisön juhla, jonka myötä toivotetaan uudet ja jatkavat opiskelijat sekä koko henkilökunta tervetulleiksi aloittamaan uutta lukuvuotta.

Keskiviikon avajaisjuhlasta tehdään tallenne, jonka linkki lisätään myöhemmin tälle sivustolle.
Lukuvuoden avajaiset on osa Jyväskylän yliopiston akateemista perinnettä. Kuva: Tomi Ilvespää.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma-aika
-
Ilmoittautumisaika
-
Tapahtumatyyppi
Juhlat
Kulttuuri- ja taidetapahtumat
Muut
Opiskelijatapahtumat
Tapahtuman kieli
Suomi
Englanti
Tapahtuman esteettömyys ja saavutettavuus
Tapahtumatilaan on esteetön pääsy
Induktiosilmukka
Saatavilla viittomakielen tulkkaus, ennakkoon pyydettäessä
Tapahtuman järjestäjä
Jyväskylän yliopisto
Tapahtuman maksullisuus
Maksuton

Lukuvuoden avajaiset on osa Jyväskylän yliopiston akateemista perinnettä. Avajaisten juuret juontavat Uno Cygnaeuksen aikoihin, jolloin vasta perustetun, Suomen ensimmäisen suomenkielisen opettajaseminaarin ensimmäisiä avajaisia vietettiin 14.8.1863.

Lukuvuoden avajaiset on sekoitus uutta ja vanhaa - perinteitä komeasti kunnioittaen. Kaksipäiväisten juhlallisuuksien ensimmäinen päivä on omistettu opintonsa aloittaville opiskelijoille: tarjolla on aimo annos juhlanhumua ja paikallisten toimijoiden esittelyitä. Seuraavana päivänä rehtori Jari Ojala avaa lukuvuoden avajaisjuhlallisuuksien siivittämänä.

Lukuvuoden avajaiset on maksuton tapahtumakokonaisuus kaikille Jyväskylän yliopistoyhteisön jäsenille.

Ilmoittautuminen tilaisuuksiin alkaa maanantaina 3.8.2026. 
Lisätietoa tilaisuuksista ilmoittautumislomakkeilla. 

Rekisteröityminen / Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tilaisuuksiin alkaa maanantaina 3.8.2026 klo 08.00.
Ilmoittautuminen tilaisuuksiin päättyy torstaina 27.8.2026 klo 16.00.

Tiistai 1.9.2026

Campuksen Koonto esiintyy uusien opiskelijoiden illassa vuonna 2026. Kuva: Tomi Ilvespää.

Uusien opiskelijoiden ilta 
Klo 17.30-20.00 | Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Yliopisto toivottaa kaikki uudet opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi akateemiseen yhteisöön. Uusien opiskelijoiden illassa yliopiston rehtori ja kaikki vararehtorit toivottavat opiskelijat henkilökohtaisesti tervetulleiksi kättelemällä jokaisen juhlaan saapuvan fuksin. Tilaisuuden päätteeksi osallistujat voivat tutustua pääaulassa sijaitseviin esittelypisteisiin kahvitarjoilun lomassa. Lisätietoa esittelypisteistä alla Hyvä tietää -osiossa. 

Tilaisuudessa ei ole erillistä pukukoodia.

Ohjelma: 
Klo 17.30 Rehtorin ja vararehtoreiden kättely alkaa 
Klo 18.00 Tilaisuus alkaa juhlasalissa.
Tanssiesitys: Campuksen Koonto
Puheenvuoro: ylioppilaskunnan puheenjohtaja Heli Ylikoski
Puheenvuoro: Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto
Musiikkia: Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillit
Puheenvuoro: Jyväskylän yliopiston alumnit
Puheenvuoro: Vuoden alumni
Puheenvuoro: Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala
Musiikkia: Ruamjai
Klo 19.00 Tilaisuus päättyy juhlasalissa
Klo 19.00-20.00 Kahvitilaisuus päärakennuksen aulassa
Klo 20.00 Kahvitilaisuus päättyy 

Myös ylioppilaskunta järjestää ohjelmaa päivän aikana. Tutustu ohjelmaan alla Hyvä tietää -osiossa. 

Keskiviikko 2.9.2026
Päiväohjelma

Avajaishartaudessa esiintyy laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi. Kuva: All Day Agency.

Avajaishartaus 
Klo 12.00-12.30 | Seminarium (S), Vanha Juhlasali (S212)

Lukuvuoden avajaiset aloitetaan perinteisellä, mainiosta musiikistaan tunnetulla hartaustilaisuudella. Hartauden toimittaa oppilaitospappi Miika Mäkinen. Musiikista vastaa laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi. Hänen kappaleidensa sanoitukset rakentuvat usein pienistä havainnoista ja ohikiitävistä hetkistä – arjen tarkkanäköisestä runoudesta.

Tilaisuuteen ei ole käytössä erillistä ilmoittautumista tai pukukoodia.

Akateeminen kulkue vuonna 2025. Kuva: Tomi Ilvespää.

Avajaisjuhla
Klo 13.00-15.00 | Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Opettajaseminaarin alusta lähtien yliopistolla on vietetty juhlallisia lukuvuoden avajaisia. Akateeminen kulkue aloittaa vuotuiset avajaisjuhlallisuudet - ja rehtori avaa uuden lukuvuoden pitämällä ajankohtaisen juhlapuheen. 

Pukukoodi yleisövieraille ja kutsuvieraille arkipuku. 
Akateemiseen kulkueeseen osallistujille tumma puku ja tohtorinhattu. Ulkomaisissa yliopistoissa väitelleillä tohtoreilla muu akateeminen asu.

Ohjelma:
Klo 12.30 akateeminen kulkue järjestäytyy päärakennuksen sivuaulassa
Klo 13.00 avajaisjuhla alkaa juhlasalissa.
Akateeminen kulkue saapuu
Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri Sinfis soittaa musiikkia kulkueen saapumisen ajan
Puheenvuoro: Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala
Musiikkia: Mieskuoro Alvar
Puheenvuoro: ylioppilaskunnan puheenjohtaja Heli Ylikoski
Musiikkia: esiintyjä ilmoitetaan myöhemmin
Noin klo 13.50 tilaisuus juhlasalissa päättyy.
Akateeminen kulkue poistuu 
Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri Sinfis soittaa musiikkia poistumisen ajan
Klo 14.00-15.00 Kahvitilaisuus kirjastorakennus Lähteessä
Klo 15.00 Kahvitilaisuus päättyy

Keskiviikko 2.9.2026
Iltaohjelma

Iltatilaisuudessa esiintyy Olavi Uusivirta yhdessä Timo Kämäräisen kanssa.

Iltatilaisuus
Klo 18.00-20.30 | Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Lukuvuoden avajaisten juhlallisuudet huipentuvat iltatilaisuuteen, jota tähdittää Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta yhdessä Timo Kämäräisen kanssa. 

Uusivirran energinen ja yllätyksellinen esiintyminen ei jätä ketään kylmäksi. Multilahjakas artisti on tunnettu myös näyttelijänä niin valkokankaalla, tv-ruuduilla kuin teatterilavoillakin.

Kämäräinen on monipuolinen musiikintekijä, joka tunnetaan etenkin moniulotteisesta kitarismistaan. Tämän lisäksi Kämäräinen myös kirjoittanut paljon lauluja ja säveltänyt instrumentaalimusiikkia. 

Ohjelmallisen osuuden jälkeen päärakennuksessa alkaa cocktailtilaisuus ilmoittautuneille osallistujille. Iltatilaisuus on tarkoitettu kaikille yliopistoyhteisön jäsenille. 

Pukukoodi osallistujille on smart casual.

Ohjelma:
Klo 17.30 Juhlasalin ovet avautuvat yleisölle
Klo 18.00 Tilaisuus alkaa - tervetuloa!
Klo 18.05 Musiikkia: Olavi Uusivirta ja Timo Kämäräinen
Klo 18.50 Kiitokset ja siirtyminen cocktailtilaisuuteen
Klo 19.00-20.30 Cocktailtilaisuus päärakennuksessa
Klo 20.30 Cocktailtilaisuus päättyy

Myös ylioppilaskunta järjestää ohjelmaa päivän aikana.
Tutustu ohjelmaan alla Hyvä tietää -osiossa. 

Hyvä tietää

Lisätietoja

Lisää kalenteriin