Huippututkimusyksiköt Jyväskylän yliopistossa

JYU:ssa on tällä hetkellä kuusi Suomen Akatemian nimittämää tutkimuksen huippuyksikköä.

Suomen Akatemian huippuyksiköt

Suomen Akatemian rahoittamat tutkimuksen huippuyksiköt kuuluvat oman tieteenalansa kansainväliseen kärkeen. Akatemia valitsee huippuyksiköt kansainvälisten arviointien ja tutkimuspoliittisten näkökohtien perusteella kahdeksaksi vuodeksi. Arviointikriteerit ovat ensisijaisesti tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu, uudistuminen ja vaikuttavuus.

Huippuyksiköiden laajat tutkimuskokonaisuudet uudistavat tutkimusta, kehittävät luovia tutkimusympäristöjä ja innovaatioita sekä kouluttavat uusia lahjakkaita tutkijoita suomalaiseen tutkimus- ja elinkeinoelämään.

Jyväskylän yliopistossa toimii kuusi Suomen Akatemian nimeämää tutkimuksen huippuyksikköä. JYU johtaa niistä neljää ja on mukana kahdessa Helsingin yliopiston koordinoimassa huippuyksikössä.

Jyväskylän yliopiston koordinoimat huippuyksiköt

JYU on mukana seuraavissa huippuyksiköissä

Satunnaisuuden ja rakenteiden huippuyksikkö 2022-2029

Helsingin yliopiston koordinoimassa yksikössä tutkitaan laaja-alaisesti matematiikan kysymyksiä, joihin yhdistyy mutkikkaita rakenteita ja satunnaisuutta. Jyväskylässä tutkitaan matemaattista analyysiä ja osittaisdifferentiaaliyhtälöitä, matemaattista fysiikkaa ja satunnaisuutta hyödyntäviä algoritmejä.

Neutronstars - astrofysiikan tutkimusryhmä 2026-2033

Neutronstars-tutkimusryhmä on ensimmäinen astrofysiikan huippututkimusryhmä, jota Suomen Akatemia on tukemassa. Sen muodostavat tutkimusryhmät Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista. Jyväskylän yliopistosta ovat mukana akatemiaprofessori Anu Kankainen ja apulaisprofessori Markus Kortelainen fysiikan laitokselta.

Huippuyksiköt 2018-2025

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö 2018–2025

Huippuyksikkö tutkii ikääntymisen ja hoivan käynnissä olevaa muutosta uusien käsitteellisten näkökulmien ja monitieteisen tutkimusyhteistyön avulla.

Inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikkö 2018–2025

Inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikössä on mukana jyväskyläläisten matemaatikkojen ryhmä professori Mikko Salon johdolla. Jyväskylässä tutkitaan erityisesti lääketieteellisen ja seismisen kuvantamisen matemaattisia malleja ja näiden inversioteoriaa. Huippututkimusyksikköä koordinoi Helsingin yliopisto.

Pelikulttuurin tutkimuksen huippuyksikkö 2018-2025

Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikössä paneudutaan pelien kehitykseen ja vaikutuksiin. Yksiköllä on neljä keskeistä tutkimusteemaa: pelien merkitys ja muoto, pelien luominen ja tuotanto, pelaajat ja pelaajayhteisöt sekä pelien asema yhteiskunnassa. Jyväskylässä tutkimusta johtaa professori Raine Koskimaa. JYU:n vastuualueena ovat pelien muodot ja rakenteet, pelikokemukset sekä pelien ymmärtäminen. Huippuyksikkö on jaettu Tampereen, Turun ja Jyväskylän yliopistojen kesken.