Julkaisumaksujen keskitetty maksaminen Avoimen tiedon keskuksessa

Avoimen julkaisemisen maksut hoidetaan keskitetysti, jos tutkimusta on rahoittanut cOAlition S -rahoittaja tai rahoituksessa sovelletaan kokonaiskustannusmallia. Vastaavan kirjoittajan tulee olla yhteydessä Avoimen tiedon keskukseen ennen käsikirjoituksen lähettämistä kustantajalle.

Vertaisarvioitujen julkaisujen julkaisumaksut (APC, BPC) maksetaan keskitetyistä varoista, jos julkaisuun pätee jompikumpi seuraavista:

1. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia, EU tai muu cOAlition S -rahoittaja ja rahoituskausi on alkanut aikaisintaan 1.9.2021.

  • Keskitetyn maksamisen kannalta ratkaiseva tekijä on hankkeen alkupäivämäärä. Julkaisumaksu voidaan maksaa keskitetyistä varoista, vaikka hanke olisi jo päättynyt.
  • Vastaavan kirjoittajan/yhteyskirjoittajan (corresponding author) tulee olla Jyväskylän yliopiston tutkija.
  • Tarkistathan, että valitsemasi julkaisukanava on rahoittajasi ehtojen mukainen. Apuna voit käyttää esimerkiksi Journal Checker Tool -työkalua.

2. Tutkimusrahoituksessa sovelletaan kokonaiskustannusmallia ja rahoituskausi on alkanut aikaisintaan 1.9.2021.

  • Keskitetyn maksamisen kannalta ratkaiseva tekijä on hankkeen alkupäivämäärä. Julkaisumaksu voidaan maksaa keskitetyistä varoista, vaikka hanke olisi jo päättynyt.
  • Vastaavan kirjoittajan/yhteyskirjoittajan (corresponding author) tulee olla Jyväskylän yliopiston tutkija.
  • Jyväskylän yliopisto käyttää kokonaiskustannusmallia mm. Suomen Akatemian rahoituksissa sekä useimmissa Business Finlandin myöntämissä rahoituksissa.
  • Jos et ole varma, onko hankkeesi kokonaiskustannusmallin mukainen, ota yhteyttä tutkimus- ja innovaatiopalveluihin tai hankettasi hoitavaan project controlleriin.

Ota yhteyttä Avoimen tiedon keskukseen ennen käsikirjoituksen lähettämistä

Jotta maksu voidaan maksaa keskitetysti, vastaavan kirjoittajan (Jyväskylän yliopiston tutkija) tulee olla yhteydessä Avoimen tiedon keskukseen aina ennen käsikirjoituksensa lähettämistä lehteen.

Yhteydenotot sähköpostilla:

openpublishing@jyu.fi

Katso myös