Ennätysmäärä hakijoita - Jyväskylän yliopiston hakijamäärä kasvoi 12 prosenttia

Jyväskylän yliopistoon haki eilen päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa 19 528 hakijaa. Hakijamäärä kasvoi viime vuodesta noin 12 prosenttia.
Julkaistu
1.4.2021

Aloituspaikkoja syksyllä alkaviin opintoihin on tarjolla noin 2700. Hakukohteita on 122 kuudessa tiedekunnassa ja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.

Kokonaishakijamäärällä mitattuna Jyväskylän yliopisto oli kuudenneksi suosituin yliopisto Tampereen, Helsingin, Turun, Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen jälkeen. Ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Jyväskylän yliopisto on kuudes Helsingin, Tampereen, Turun, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston jälkeen.

Suosituin hakukohde oli tänäkin vuonna psykologia, johon pyrkii 3325 hakijaa. Muita hakijamäärältään suosittuja koulutuksia olivat kauppatieteet (2809 hakijaa, kasvua 1264), luokanopettajan koulutus (1795 hakijaa) ja liikuntapedagogiikka (1029 hakijaa). Kovin kilpailu opiskelupaikasta käydään liikunnan yhteiskuntatieteiden hakukohteessa, johon tuli 37 hakemusta aloituspaikkaa kohden, sekä psykologiassa (36), terveyskasvatuksen maisterivaiheen haussa (24), sosiaalityössä (23) ja kauppatieteissä (23).

Ensisijaisesti Jyväskylän yliopistosta opiskelupaikkaa tavoittelevia hakijoita oli 7081. Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin hakeneita oli 16271, joista ensisijaisia hakijoita oli 4919. Maisteriohjelmiin haki 3279 hakijaa, joista ensisijaisia oli 2018. Maisteriohjelmien hakijamäärä ja osuus kokonaishakijamäärästä kasvoivat merkittävästi.

Tiedekunnista hakijamääräänsä kasvatti eniten kauppakorkeakoulu, kasvua 746 hakijaa eli yli 25 prosenttia. Suhteellisesti kasvu oli suurinta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa, jonne hakevien määrä yli kolminkertaistui.

- Erityisen ilahduttavaa on, että hakijamäärä kasvoi poikkeuksellisista oloista huolimatta. Tutkimukseen perustuva koulutus on osoittanut arvonsa muuttuvassa maailmassa. Todella toivottu tulos on myös se, että Jyväskylään pitkän odotuksen jälkeen saatu diplomi-insinöörikoulutus on kerännyt ison määrän kiinnostuneita hakijoita, kuvailee vararehtori Marja-Leena Laakso.

Diplomi-insinöörikoulutukseen oli 337 hakijaa, eli paikkaa kohden lähes 7 hakijaa.

Jyväskylän yliopisto seuraa koronavirustilannetta aktiivisesti yhteistyössä muiden yliopistojen ja viranomaisten kanssa. Tietoa koronaviruksen vaikutuksesta opiskelijavalintoihin ja valintakokeiden järjestämiseen: https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/nain-haet/valintakokeet

Lisätietoja:

Suunnittelija Maria Kotiranta, puh. 040 805 4926, maria.j.kotiranta@jyu.fi
- hakijamäärät ja hakijaneuvontaan liittyvät kysymykset

Koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen, puh. 040 805 4678, mari.a.ikonen@jyu.fi
- opiskelijavalintoihin liittyvät kysymykset

Hakijat kohteittain