Jyväskylän yliopisto sai 240 000 euron rahoituksen SOTE-palveluiden toiminnan tehostamiseen – hanke selvittää tekoälyn käyttöä palveluiden laadun ja johtamisen parantamisessa
Suomen Akatemia myönsi Jyväskylän yliopistolle 240 000 euron rahoituksen hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa johtamista, suunnittelua ja palveluiden laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa data-analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntämällä.
Hanketta johtaa Pohjois-Savon hyvinvointialue ja siinä ovat mukana Jyväskylän yliopiston lisäksi Itä-Suomen yliopisto sekä Etelä-Savon ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet. Suomen Akatemian myöntämä kokonaisrahoitus hankkeelle on yhteensä 800 000 euroa.
Hankkeen Jyväskylän osuutta koordinoiva professori Tommi Mikkonen kertoo, että tarkoituksena on tukea johtajia tietoon perustuvassa päätöksenteossa ja auttaa tekemään päätöksiä, jotka parantavat paitsi hoidon laatua myös henkilöstön hyvinvointia ja resurssien käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
”Tällaisessa hankkeessa on tärkeää päästä tekemään yhteistyötä yliopistojen lisäksi myös hyvinvointialueiden kanssa. Silloin toimintaa päästään suunnittelemaan yhdessä ammattilaisten ja potilaiden kanssa ja tuloksia päästään pilotoimaan todellisissa toimintaympäristöissä”, Mikkonen kuvailee.
OPTIMISE – Suorituskyvyn optimointi sosiaali- ja terveydenhuollon ekosysteemeissä integroitujen johtamis- ja tietoratkaisujen avulla -nimellä kulkevalle hankkeelle myönnetty rahoitus on kolmivuotinen. Rahoitus on osa Suomen Akatemian rahoituskierrosta, jolla tavoitellaan korkeampaa sote-sektorin tuottavuutta myös nykyistä parempaa hoidon laatua. Rahoituksen on myös tarkoitus lisätä hyvinvointialueiden T&K-yhteistyötä yliopistojen ja muiden tutkimustoimijoiden kanssa.