Kainuussa kehitetään urheilun ja liikunnan mittauksia sekä datankeruuosaamista lähes miljoonalla eurolla
Urheilun ja liikunnan mittausten sekä datankeruuosaamisen kehittäminen (CEMIS- URHEILU) -hanke vie kohti Vuokatin talviurheilun testaus-, tutkimus-, harjoittelu- ja liikuntaympäristöjä, joissa data on toimijoiden omissa käsissä. Selvitys- ja kehitystyön alla ovat datapohjaiset palvelut. Erityisesti etsitään ratkaisuja liikunta-, liikuntapaikka-, huippu-urheilijan/liikkujan ja olosuhdedatan keruuseen sekä ymmärtämiseen. Pyrkimyksenä on tukea toimintaympäristön muovautumiskykyä urheilutestauksen, valmennuksen, harjoittelun sekä tutkimuksen osalta. Tavoitteena on palveluvalikoiman laajentaminen.
Vuokatissa toteutettu TKI-yhteistyö etenkin mittaustekniikan kehittämisen parissa on tuottanut vuosien aikana tuloksia, joita on voitu ottaa päivittäiseen käyttöön urheilijoiden testauksessa sekä osana harjoittelun tukemista. Hankkeessa tutkitaan liikunta- ja urheiludatankeruun ja hyödyntämisen uusia mahdollisuuksia. Kehitystyö keskittyy muun muassa tarkemman paikannuksen tuomiseen palloilulajien ja ulkoliikuntapaikkojen käyttöön sekä välinetestausjärjestelmään. Erityisesti maastohiihtosukset ovat keskiössä.
”Selvitämme mahdollisuuksia integroida puettavan lihasaktivaation mittausmenetelmää esim. hiihdon testauksen ja tekniikan analysoinnissa. Ampumahiihdon ja ammunnan testauksen tukemiseen kehitämme integroitua liipaisinvoiman mittausta, vaihdettavia aseen kahvoja sekä mukautamme tähtäysseurantaa kenttäolosuhteisiin”, kertoo projektipäällikkö ja vastuullinen johtaja Ritva Mikkonen JYU-Vuokatista.
”Kehitämme massaspektrometriamenetelmää stressihormoni kortisolin ja sen valmistuksen välituotteiden tai hajoamistuotteiden pitoisuuksien mittaamiseksi sylkinäytteistä. Kehitämme myös soluviljelytestejä arvioimaan ravintoaineiden imeytymistä ja niiden ravinteiden tulehdusta laskevaa ja, tai estävää vaikutusta”, selventää projektipäällikkö ja vastuullinen johtaja Pekka Kilpeläinen Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikön roolia.
Lisäksi luodaan menetelmiä liikkujien ja liikuntatilojen seurantaan antureilla ja koneoppimisen perustuvalla konenäöllä, tavoitellaan paranneltua suksitestausolosuhdetta, ja selvitämme ”suolattoman suolan” hyötyjä suksilajeille ja alueen toimijoille.
CEMIS-Urheilu hankkeen päätoteuttajana toimii JYU-Vuokatti ja osatoteuttajina Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.
Innovaatioita, osaamista ja palveluja terveysteknologian yrityksille ja terveydenhoidon kehitykseen
CEMIS-Terveys-hankkeen tavoitteena on tuoda terveydenhuoltoon uusia ratkaisuja ja vahvistaa tulevaisuuden teknologioiden osaamista Kainuussa.
Hankkeessa kehitetään kotidialyysilaitteen tarvitsemia mittauksia, sekä tasapainomittausjärjestelmää ja sille sopivaa mittausprotokollaa kohderyhmänä iäkkäät kotona asuvat henkilöt.
”JYU-Vuokatilla on pitkäaikainen kokemus tasapainotutkimuksesta, mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa validoimassa kotikäyttöön tarkoitettua järjestelmää, joka on selkeä askel tieteestä käytäntöön”, toteaa JYU-Vuokatin osahankkeen projektipäällikkö Samuli Nevanperä.
Lisäksi kokeillaan diagnostiikan mittauskehityksessä uutta analyyttien tunnistustapaa ja sensorien pintojen tulostusta. Yrityskumppanien kiinnostuksen mukaan otetaan käyttöön kaikkein uusinta mikrobien tunnistamisteknologiaa. Hanke luo teknologian kehittäjien ja tutkijoiden verkostoja jatkohankkeita varten ja vahvistaa toimijoidensa tekoälyosaamista terveydenhoidon mittauksien osalta. Yhteistyötä tehdään Kainuun hyvinvointialueen kanssa.
Hankkeen toteuttavat Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö (päätoteuttaja), Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikkö.
CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems) on Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Kajaanin ammattikorkeakoulun, VTT:n ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen muodostama mittausteknologiaan ja dataosaamiseen erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus. Projektin tuloksia hyödynnetään Kainuun alueelliseen kehittämiseen. Tuloksia on mahdollista seurata toimijoiden viestintäkanavilla sekä kansainvälisissä verkostoissa. Molemmat hankkeet päättyvät heinäkuussa 2027 ja niitä rahoittaa Euroopan Unionin aluekehitysrahasto (EAKR).