Kauppakorkeakoulu sai kiitettävän arvosanan vastuullisuudesta - opiskelijoidemme antama palaute tukee koulutuksen kehittämistä

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut tänä vuonna kiitettävän arvosanan kansainvälisestä positiivisen vaikuttavuuden mittarista. Positive Impact Rating on opiskelijoiden arvio siitä, kuinka hyvin oma kauppakorkeakoulu toteuttaa vastuullisuutta toiminnassaan. Arvioinnin lähtökohtana on asettaa korkeakoulut järjestykseen sen mukaan, mikä on parasta maailmalle, ei maailmassa.
Positive Impact Rating for Business Schools
Julkaistu
18.6.2025

Kauppakorkeakoulu osallistui Positive Impact Rating (PIR) -mittaukseen nyt viidennen kerran. Opiskelijamme arvioivat vastuullisuutemme edellisvuosia vahvemmaksi ja arvosana nousi tasolle 4/5.

Parhaimman arvion opiskelijat antoivat kestävyyden vahvasta roolista kauppakorkeakoulun visiossa ja strategiassa sekä aidosta sitoutumisestamme kestävyysmurroksen edistämiseen. Dekaani Hanna-Leena Pesonen on kiitollinen omien opiskelijoiden palautteesta.

- Hehän ovat tärkein sidosryhmämme! Opiskelijoidemme antama palaute JSBEn vaikuttavuudesta ja vastuullisuustyöstä on äärimmäisen tärkeää. Olimme nyt viidettä kertaa mukana PIR-arvioinnissa ja joka kerta olemme oppineet arvioinnin tuloksista jotain uutta, miltä pohjalta olemme pystyneet kehittämään koulutustamme. Nyt saatuun palautteeseen paneudutaan taas tarkkaan, korostaa Pesonen.

Opiskelijat arvioivat PIR-arvioinnissa korkeakoulunsa vaikuttavuutta eri näkökulmista: näitä ovat muun muassa koulutus ja sitoutuneisuus. Arvosanalla opiskelijat antavat suosituksensa muille, vastuullisesta toimintatavasta kiinnostuneille opiskelijoille.

Kauppakorkeakoulun vastuullisuutta arvioi tänä vuonna 111 opiskelijaamme. Arvioinnin toteutti tuttuun tyyliin opiskelijoiden ainejärjestö Pörssi ry.

- Lämpimät kiitokset jälleen ainejärjestöllemme tästä arvokkaasta työstä, kiittelee Pesonen.

Positive Impact Rating -arviointiin osallistui tänä vuonna maailmanlaajuisesti ennätyksellisesti yli 17 000 opiskelijaa. He edustivat 86 kauppakorkeakoulua 28 eri maasta.

Lue lisää:

Aiheeseen liittyvä sisältö