Maksuton koulutus tukee korkeakoulutettuja maahanmuuttajia kohti opintoja ja työuraa – tervetuloa hakuinfoon 10.4.2026!
Yhdeksän kuukauden pituinen koulutus yhdistää suomen kielen, akateemisten taitojen sekä oman alan sisältöjen opiskelun samaan pakettiin, samalla integroiden opiskelijaa suomalaiseen koulutusmaailmaan ja yhteiskuntaan.
Kokopäiväinen koulutus järjestetään lähiopetuksena Jyväskylän yliopistossa. Koulutuksen järjestää Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi.
Suunnattu korkeakoulutetuille maahanmuuttajille
Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttaneille korkeakoulutaustaisille tai -kelpoisille henkilöille. Koulutukseen hakeutuvilla tulee siis olla joko aikaisempi korkeakoulututkinto tai ylioppilastutkintoa vastaava tutkinto. Koulutuksen suomen kielen minimikielitaitovaatimus on A2, myös englannissa vaaditaan vähintään vastaavaa peruskielitaitoa.
- Koulutus sopii hyvin niille henkilöille, joiden tavoitteena on päästä jatkamaan tai täydentämään oman alansa opintoja tai työllistyä omalle alalleen, mutta suomen kielen taito ei ole vielä riittävä. Koulutuksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota siihen, että kaikki opittavat taidot tukevat niin työllistymistä kuin akateemisia opintoja, kertoo koulutuksen koordinaattori Tuija Lehtonen.
Haku seuraavaan koulutukseen alkamassa
JYU.INTEGRAssa tuetaan maahanmuuttaneita heidän aikeissaan hakeutua yliopisto-opintoihin tai koulutustasoaan vastaaviin oman alan työtehtäviin Suomessa. Lisäksi koulutus voi toimia niin sanottuna omaehtoisena kotoutumiskoulutuksena, jolloin opiskelija voi saada työttömyysetuutta.
- Koulutuksessa lähdetään opiskelijan tavoitteista ja aiemmasta osaamisesta liikkeelle. Tätä hyödynnetään sekä suomen että englannin opiskelussa. Esimerkiksi osattujen kielten kirjo on usein valtaisa, ja kaikki tämä valjastetaan kielenopetukseen mukaan. Erityisen tärkeää on opiskelijoiden mahdollisuus suorittaa myös oman alansa kursseja, joiden sisältöjä ja opiskelutapoja integroidaan kielenopetukseen, Lehtonen painottaa.
Koulutus järjestetään nyt seitsemättä kertaa, ja mukana on tähän mennessä ollut yli 140 opiskelijaa. Koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden etenemistä seurataan systemaattisesti pari vuotta koulutuksen päättymisestä, ja suurin osa koulutuksen käyneistä on koulutuksen jälkeisenä vuonna päässyt haluamalleen alalle opiskelemaan tai töihin. Palaute opiskelijoilta itseltään on ollut hyvin positiivista.
Haku seuraavaan JYU.INTEGRA-koulutukseen aukeaa maanantaina 13.4.2026 ja sulkeutuu sunnuntaina 26.4.2026. Koulutus käynnistyy elokuussa 2026 ja päättyy kesäkuun alussa 2027.
Tule kuulemaan lisää hakuinfoon pe 10.4. klo 13.00–14.30 yliopiston kirjaston Tietoniekka-tilassa! Kaikki hakemisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tilaisuuden kielet ovat suomi ja englanti. Tilaisuudessa esitellään JYU.INTEGRA-ohjelmaa ja kerrotaan hakuprosessista.