Väitös: Välirauhansopimus valjasti suomalaisen lehdistön hallitusten tueksi jatkosodan jälkeen
”Uuteen naapuruussuhteeseen pyrittäessä puhuu ensiksi suu, ja sydän tai sielu yrittää sitten ravata perässä." Näillä sanoilla luonnehti Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Muste-Maalari lokakuussa 1944 sitä ketterää muutosta, jolla sota-ajan valvontaan tottunut lehdistö oli siirtymässä uuteen ulkopolitiikkaan.
Talvi- ja jatkosodan aikana toiminut Valtion tiedotuslaitos ohjasi sodan jälkeen lehdistöä propagandan ja sensuurin avulla. Sen johdolla ja lehdistön tuella vihollisuudet ja ystävyydet vaihtoivat paikkaa hyvin nopeasti. Tabuksi lehdistössä muodostui Liittoutuneiden valvontakomissio, joka Neuvostoliiton johtamana valvoi välirauhanehtojen toteutumista.
Neuvostoliitto, eduskuntavaalit ja talous tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä
Sodasta rauhaan siirtymiset eri yhteiskunnissa asettavat samankaltaisia vaatimuksia valtiolle ja hallituksille. Armeija on demobilisoitava, tuotantoelämä sopeutettava rauhantilaan, valtiovallan auktoriteetti vakiinnutettava ja sodasta eri tavoin kärsineet ihmiset sijoitettava takaisin siviiliyhteiskuntaan. Lisäksi on tuettava yhteiskuntarauhaa ja tulevaisuudenuskoa sekä sotakokemusten kulttuurista käsittelyä.
Propagandan ja sensuurin asiakirjojen sekä tarkasti luetun sanomalehtiaineiston avulla Auvinen osoittaa, miten tämänkaltainen prosessi eteni suomalaisessa lehdistössä elokuulta 1944 toukokuulle 1945, jolloin maailmansota päättyi Euroopassa. Auvinen tutkii, miten niin sanottu rauhankriisi näkyi Suomessa, jonka suurimpia haasteita valtiovallan ja lehdistön mielestä olivat suhteet Neuvostoliittoon ja välirauhansopimuksen tinkimätön noudattaminen.
”Oleellisina lehdistön tärkeysjärjestyksessä näyttäytyivät lisäksi talous ja kevään 1945 eduskuntavaalit, joiden onnistunut sujuminen koettiin kriittisen tärkeäksi myös ulkopoliittisesti”, kommentoi Auvinen.
Samaan aikaan kun maa siirtyi rauhaan, lehdistössä puitiin sodan jälkipyykkiä. Laajapohjaiset istuvat hallitukset säästyivät silti laajemmalta arvostelulta lehdistön jakaessa niiden kanssa yhteisen tilannekuvan. Maan suurin lehti Helsingin Sanomat kuvasikin helmikuussa 1945, että kevennetyn sensuurin oloissa lehdistön velvollisuus oli ”helpottaa hallituksen erittäin vaikeata tehtävää eikä lisätä kiviä sen kuormaan asiattomilla hyökkäyksillä”.
Auvisen tutkimus auttaa hahmottamaan suomalaisten mielenmaisemaa välirauhansopimuksen jälkeisessä epävarmassa tilanteessa. Se tarjoaa kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa yhteiskunnan rauhaan palaamisen prosessista ja lehdistön roolista siinä.
FM Timo Auvisen Suomen historian väitöskirja ”Uudesta luotava maa?” – Rauhan aiheuttamat ongelmat ja niiden ratkaisuehdotukset Suomen sanomalehdistössä 1944–1945 tarkastetaan Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa lauantaina 29.11.2025 klo 12 Seminaarinmäellä, päärakennuksen salissa C4. Vastaväittäjänä toimii tutkimusjohtaja, dosentti Ville Kivimäki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) ja kustoksena professori Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.
Väitöskirja on luettavissa JYX-arkistossa.
Auvinen on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan Suomen historia vuonna 2005. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Otto A. Malmin säätiö, Koneen säätiö sekä Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiö. Auvinen toimii historian ja yhteiskuntaopin opettajana helsinkiläisessä peruskoulussa.
