Väitöskirjatutkija Santeri Aikiolle lähes 196 000 euroa SLS:n rahoitusta aliupseeriston historian tutkimukseen
Aikio tutkii väitöskirjassaan Suomen ruotujakoisen sotaväen aliupseereita Ruotsin ja Suomen yhteisen ajan lopulla osana sotilas- ja siviiliyhteisöjä. Vaikka aliupseerit ovat olennainen osa varhaismodernin sotaväen organisaatiota, on tutkimus heistä jäänyt vähäiseksi. Aliupseerit olivat sotamiesten kouluttajina ja lähiesimiehiä, mutta myös maaseudun paikallisyhteisöjen jäseniä.
Tutkimus tarkastelee noin vuosia 1790–1810 eli ajan Kustaa III:n sodasta Suomen sodan päättymiseen ja ruotujakolaitoksen lakkauttamiseen. Tarkastelun kohteena ovat Varsinais-Suomeen, Hämeeseen ja Savoon sijoitetut ruotujakoisen sotaväen aliupseerit. Nämä kolme luonteeltaan erilaista aluetta antavat hyvän kuvan aliupseeriudesta tukialueella, varuskunta- ja harjoitusalueen tuntumassa sekä rajamaalla.
Tutkimuksessa selvitetään muun muassa aliupseerien sotilaallista roolia ja urapolkuja, heidän sosiaalisia taustojansa ja millainen heidän yhteiskunnallinen asemansa oli paikallisyhteisöissään.