Naisten terveyden suuri kysymys – miksi vaihdevuodet aiheuttavat toisille terveyshaittoja mutta toisille eivät?
Vaihdevuodet alkavat, kun munasarjojen hormonitoiminta hiipuu ja estrogeenin määrä elimistössä vähenee.
Muutos näkyy lähes kaikkialla kehossa. Rasvakudoksen määrä kasvaa, erityisesti keskivartalolla. Tulehdustilat lisääntyvät, unen laatu heikkenee ja riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä tyypin 2 diabetekseen kasvaa. Liikunnan määrä voi vähentyä väsymyksen tai nivelkipujen vuoksi.
”Vaihdevuosissa on kyse perustavanlaatuisesta naisten terveyteen vaikuttavasta ilmiöstä. On hämmästyttävää, kuinka paljon keskeisiä kysymyksiä on edelleen ratkaisematta”, sanoo tuore professori Eija Laakkonen Jyväskylän yliopistosta.
Laakkonen aloitti liikunta- ja terveystutkimuksen professorina Jyväskylän yliopistossa 1. marraskuuta.
Hän johtaa tutkimusryhmää, jonka tutkimusten arvon myös rahoittajat ovat huomanneet. Kuluvana vuonna Laakkonen on saanut kaksi huomattavaa rahoitusta vaihdevuosiin liittyvien muutosten ja niiden vaikutusten tutkimiseen.
Kaikki lisätieto auttaa eteenpäin siinä, että pystymme kehittämään parempaa, yksilöllisempää ja ennaltaehkäisevää hoitoa.”
Vaihdevuositiedon lisäämisellä on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Suomessa on yli puoli miljoonaa työssäkäyvää 45–64-vuotiasta naista eli vaihdevuosi-iässä olevaa tai sen jo ohittanutta.
Vaihdevuosien aikana oireista syntyy helposti noidankehä
Vaihdevuodet saavat naisen elimistössä aikaan isoja, terveyteen heikentävästi vaikuttavia muutoksia.
Naisten sydänsairaudet ovat erilaisia ja ne tunnetaan miesten vastaavia sairauksia huonommin, sanoo Laakkonen.
Sydän- ja verisuonisairauksien riski on naisilla ennen vaihdevuosia pienempi kuin miehillä. Vaihdevuosien jälkeen se lähestyy miesten riskitasoa ja lopulta menee siitä ohi.”
Vaihdevuosien ajoitukseen yhdistyy kuormittavia tekijöitä.
Vaihdevuosien aikaan nainen on usein työurallaan kiihtyvässä vaiheessa. Samaa aikaan muutoksia tuovat myös omien lasten aikuistuminen ja omien vanhempien vanheneminen.
Kuormittumisesta, uniongelmista, väsymyksestä ja muista oireista syntyy helposti noidankehä. Silloin ei ehkä jaksa myöskään liikkua riittävästi tai muutenkaan ylläpitää terveyttä edistäviä elämäntapoja.
Tarvitaan tietoa, millaisesta hoidoista kukakin hyötyy
Tutkijat tietävät jo melko hyvin, että vaihdevuosiin liittyy laajoja terveydellisiä muutoksia. Paljon huonommin tunnetaan syyt niiden taustalla.
Vaihdevuosien vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta vielä ei tiedetä, miksi näin on.
”Miksi sama hormonaalinen muutos aiheuttaa toiselle merkittäviä terveydellisiä haittoja, toiselle ei juuri mitään? Mikä ajaa yksilöllistä vaihtelua? Tämä on vaihdevuositutkimuksen suurin, avoin kysymys”, Laakkonen kertoo.
Tarvitaan lisää tietoa, jotta naisten terveydentilaa heikentäviin riskeihin pystytään paremmin puuttumaan. On tunnistettava ajoissa, kuka hyötyy mistäkin hoidosta tai ehkäisevästä toimenpiteestä: hormonihoidosta, elämäntapojen muuttamisesta tai muista toimista.
Käypä hoito -suositus yhdenmukaistaa vaihdevuosien hoitokäytäntöjä
Suomessa ymmärretään vaihdevuosien kliinisiä oireita ja hoitoa kohtuullisen hyvin, arvioi Eija Laakkonen.
Vaihdevuosia ei enää nähdä pelkästään kuumina aaltoina ja unihäiriöinä, vaan oirekokonaisuutena, jolla voi olla vaikutuksia elämänlaatuun, toimintakykyyn ja terveyteen.
Enää ei ajatella, että oireet ovat vain ohimenevä väistämätön vaihe naisen elämässä. Kuitenkin vaihdevuosiin liittyviä terveyshuolia voi olla edelleen vaikea tunnistaa.
Viime vuonna julkaistulla vaihdevuosien Käypä hoito -suosituksella pyritään yhtenäistämään hoitokäytäntöjä ja auttamaan lääkäreitä päätösten teossa. Laakkonen oli mukana laatimassa hoitosuositusta.
Yksi suositus on, että hormonihoidon voi saada yleislääkärin tai työterveyslääkärin kautta, ilman gynekologilla käyntiä, ellei naisella ole hoidon vasta-aiheita. Erikoislääkärin konsultaatiota tarvitaan, mikäli vasta-aiheita on tai hoitotasapainoa ei tahdo löytyä.
Siirtymävaiheessa käytännöt vaihtelevat hyvinvointialueittain ja lääkäreittäin.
”Osa lääkäreistä voi myös välttää hormonien antamista rintasyöpäriskin lisääntymisen vuoksi. Tutkimusten mukaan rintasyöpäriskin kasvu on kuitenkin pieni verrattuna vaihdevuosista aiheutuviin muihin terveysriskeihin. Ennen 60 ikävuotta riski on marginaalinen verrattuna vaikkapa lihavuudesta aiheutuvaan riskiin.”
Kansallinen keskustelu vaihdevuosista on kapeaa
Vaihdevuodet ovat nousseet erityisen näkyväksi aiheeksi Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa. Kansainvälisesti on syntynyt vaihdevuosien näkyvyyttä ja hoitoa edistäviä järjestöjä sekä työpaikoille ohjelmia. Britanniassa ensimmäinen vaihdevuosien käypähoitosuositus julkaistiin jo kymmenen vuotta sitten.
Suomessa vaihdevuosien biologinen, yhteiskunnallinen ja työkykyyn liittyvä ymmärrys on vielä vähäistä, sanoo Eija Laakkonen.
Kansallisessa keskustelussa jo tunnistetaan, että vaihdevuodet vaikuttavat työkykyyn, työssä suoriutumiseen ja kansanterveyteen. Keskustelu on kuitenkin yksipuolista ja näkökulma usein ongelmien näkyväksi tekemisessä. Leimautumisen pelossa naiset eivät ole halunneet puhua oireista.
Suomessa työterveyshuollon käytännöt vaihtelevat. Vaihdevuosista johtuvien oireiden hoito ei välttämättä kuulu työterveyden piiriin.
Se on valitettavaa, sillä osalle naisista vaihdevuodet aiheuttavat merkittävää työkyvyssäkin näkyvää haittaa, joka yleensä korjaantuu hoitotasapainon löydyttyä tai pienillä muutoksilla työpaikoilla.”
Lähivuosina tilanne voi muuttua. Sosiaali- ja terveysministeriö on aloittanut naisten terveyttä koskevan strategian valmistelun, ja osana sitä käsitellään myös vaihdevuosia. Laakkosen toiveena on, että työ tuo työpaikoille ohjeistusta vaihdevuosien huomioimiseen.
Lisää tietoa siitä, miten oireita voi hoitaa
Laakkonen sanoo, että tarvitaan lisää ymmärrystä siitä, että vaihdevuodet eivät ole pelkästään gynekologinen tila. Se on laajempi, naisten terveyteen ja ikääntymiseen pitkällä aikavälillä vaikuttava ilmiö.
Enemmän pitäisi puhua myös siitä, että oireita voi hoitaa, ja että yksi lääketyyppi ei sovi kaikille.
Vaihdevuodet ovat yksilöllinen tapahtuma naisen kehossa ja myös hoidon tulee olla yksilöllistä. Kaikille hormonipitoinen lääkitys ei käy, mutta on myös muita, hormonittomia hoitovaihtoehtoja. Nämä ovat liian vähän esillä”, sanoo Eija Laakkonen.
On hyvä, että vaihdevuosista keskustellaan mediassa yhä enemmän.
”Se normalisoi tilannetta ja lisää ymmärrystä sille, ettei kenenkään pidä jäädä hankalien oireidensa kanssa yksin, vaan niitä todellakin voidaan hoitaa.”
Uusi koeasetelma mahdollistaa ainutlaatuisen vaihdevuositutkimuksen
Uusissa tutkimuksissaan Eija Laakkosen tiimi ohittaa vaihdevuosien määritelmään liittyvän hankaluuden.
Vaihdevuosien määritelmän mukaan nainen on ohittanut vaihdevuodet, kun viimeisistä kuukautisista on kulunut 12 kuukautta. Laakkosen mukaan tämä määritelmä on huono, koska usein on todella vaikea määrittää, milloin viimeiset kuukautiset olivat. Se aiheuttaa epätarkkuutta tutkimusasetelmiin.
”Iso osa naisista ei tunne kiertoaan, sillä kierto voi olla epäsäännöllinen tai kuukautisia ei ole ollenkaan kierukan käytön tai kohdunpoistoleikkauksen vuoksi. Lisäksi luonnollinenkin kierto muuttuu vaihdevuosien aikana epäsäännölliseksi ja voi esiintyä vale- ja tyhjennysvuotoja, jotka eivät johdu ovulaatiosta.”
Uudessa tutkimuksessa seurataan kirurgisen menopaussin läpikäyviä naisia ennen munasarjojen poistoa sekä sen jälkeen. Munasarjojen poisto tehdään esimerkiksi perinnöllisen syöpäriskin vuoksi.
Tutkimukseen osallistuvien naisten kohdalla tiedämme tarkalleen, milloin vaihdevuodet alkavat. Tämä mahdollistaa vaihdevuosien biologisten vaikutusten poikkeuksellisen tarkan tutkimisen.”
Kun munasarjat poistetaan, estrogeenihormonia ei enää erity elimistöön.
”Näin pääsemme kiinni kysymykseen, mitkä oireista johtuvat hormonitoiminnan hiipumisesta, mitkä ikääntymisestä.”
Tutkimuksen tavoitteena hyvä kokonaiskäsitys vaihdevuosista
Uusi koeasetelma tuo kansainvälisestikin uuden mahdollisuuden tutkia hormonitoiminnasta ja ikääntymisestä aiheutuvia muutoksia. Niitä ei ole tieteellisesti vielä pystytty erottamaan.
Tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä kokonaiskäsitys vaihdevuosista. Tutkimus selvittää sekä biologisia että toiminnallisia vaihdevuosien vaikutuksia sekä naisten kokemuksia kirurgisen menopaussin aikana.
Toiminnallisessa tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa kehon aineenvaihduntatilaa, kehonkoostumusta, kehon kykyä käyttää rasvoja liikunnan aikana, verisuoniston toimintaa ja ominaisuuksia, lihasvoimaa ja kykyä tuottaa maksimaalista voimaa ponnistushyppytestissä.
Biologisessa tutkimuksessa selvitetään vielä huonosti tunnettuja vaihdevuosien mekanismeja ja vaikutuksia solu- ja molekyylitasolla.
Haastatteluilla selvitetään naisten kokemuksia munasarjojen poistosta ja vaihdevuosista, muutoksesta naiseudessa ja seksuaalisuudessa sekä sitä, miten avoimesti näistä asioista puhutaan.