Oletko liiketoiminnan osaaja tai sijoittaja? JYU:lta löydät seuraavan menestystarinasi!
Miksi yliopistolähtöiset yritykset ovat kiinnostavia sijoituskohteita?
Yliopistolähtöiset yritykset perustuvat korkeatasoiseen tutkimukseen, uuteen tietoon ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Ne tarjoavat enkelisijoittajille ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana rakentamassa tulevaisuuden liiketoimintaa jo varhaisessa vaiheessa.
Tutkimukseen pohjautuva kilpailuetu
Yritysten taustalla on akateeminen tutkimus ja vahva asiantuntijaosaaminen, joka luo kestävää kilpailuetua. Innovaatiot eivät synny sattumalta, vaan pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena.
Korkea kasvupotentiaali
Yliopistolähtöiset ratkaisut tähtäävät usein kansainvälisille markkinoille ja vastaavat tunnistettuihin yhteiskunnallisiin tai teollisiin haasteisiin. Tämä mahdollistaa skaalautuvan ja merkittävän kasvupotentiaalin.
Tuki ja ekosysteemi sijoituksen ympärillä
Yliopisto tarjoaa yrityksille kehitysympäristön, jossa hyödynnetään tutkimusryhmiä, monialaisia tiimejä, opiskelijaosaamista ja kaupallistamisen asiantuntijoita. Tämä pienentää alkuvaiheen riskejä ja tukee liiketoiminnan kehittymistä.
Varhainen pääsy lupaaviin innovaatioihin
Enkelisijoittajana pääset mukaan juuri syntyviin ideoihin ja tiimeihin ennen laajempaa markkinoille menoa. Varhainen vaihe tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen suuntaan ja rakentaa arvoa pitkällä aikavälillä.
Vaikuttavuutta taloudellisen tuoton rinnalla
Sijoittaminen yliopistolähtöisiin yrityksiin on myös sijoitus osaamiseen, kestävään kehitykseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Monet yritykset kehittävät ratkaisuja terveyden, koulutuksen, ympäristön ja teknologian haasteisiin.
Miten enkelisijoittajana pääsee mukaan?
Yliopisto toimii aktiivisesti siltana tutkijoiden, tiimien ja sijoittajien välillä. Tarjoamme:
- näkymän uusiin yliopistolähtöisiin yritysaihioihin ja tiimeihin
- mahdollisuuksia tutustua kaupallistamishankkeisiin varhaisessa vaiheessa
- yhteistyötä kaupallistajien, asiantuntijoiden ja tutkimusryhmien kanssa
- rakenteet ja tukea yhteistyön käynnistämiseen
Jyväskylän yliopistossa on myös oma sijoitusyhtiö Unifund Oy siivittämässä yliopistolähtöisten spin-out -yritysten kasvua!
Kiinnostuitko?
Voit liittyä enkelisijoittajatietokantaan täyttämällä tämän lomakkeen!
Tietosuojaselosteen voit lukea Jyväskylän yliopiston sidosryhmien tietosuojaselosteesta!