Kuka voi käyttää Converista?
Converista voivat käyttää Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa olevat henkilöstö ja jatko-opiskelijat. Heille annetaan käyttöoikeus järjestelmään heidän työ-/opiskelusuhteensa aloittamisen yhteydessä. Työsuhteessa olevan henkilöstön ja aktiivisten jatko-opiskelijoiden tiedot päivittyvät tutkimustietojärjestelmään joka yö.
Lisäksi Converista voivat käyttää henkilöt, joiden kanssa yliopisto on solminut sopimussuhteen. Sopimussuhteen myötä heille annetaan käyttöoikeus järjestelmään. Esimerkiksi apurahatutkijat, joiden kanssa on tehty apurahatutkijasopimus. Apurahatutkijoiden tiedot päivitetään järjestelmään muutaman kuukauden välein, joten tiedot eivät ole yhtä ajantasaisia kuin henkilökunnalla tai jatko-opiskelijoilla. Jos apurahakautesi on jäänyt päivittymättä profiilitietoihisi, voit ottaa yhteyttä Converis-tukeen.
Edellä mainittujen ryhmien lisäksi tutkimustietojärjestelmään myönnetään tietyin edellytyksin väliaikainen käyttöoikeus. Kts. tarkemmin kohta Kuinka yliopiston ulkopuoliset hakijat saavat tarvitsemansa käyttöoikeudet?
Tutkimustietojärjestelmässä kaikkien käyttäjien oletusroolina on tutkija. Kyseinen rooli antaa käyttäjälle oikeuden lisätä, katsella ja osittain muokata ainoastaan häntä itseään koskevia tietoja.