(Sonja Kärkkäinen)

Koivu (Betula pubescens ja Betula pendula) Kirjoittanut Sonja Kärkkäinen
Joulukuu 2008
Myytti

Koivua on pidetty kasvina, joka symboloi valoa, puhtautta ja parantamista. Erilaisia pyyntöjä maaäiti kuuntelee itse henkilökohtaisesti silloin, kun ne lausutaan koivun katveessa. Vastauksien saapumisnopeuteen voidaan vaikuttaa lausumalla pyynnön yhteydessä hänen nimensä.

Kasvin käyttö ja vaikutukset

Koivun lehtiä käytetään kuivattuina yrttijuomiin. Pakastettuina ja tuoreina niitä käytetään salaatteihin ja keittoihin. Mahlaa käytetään juomana, mutta siitä voidaan tehdä myös siman tai kaljan tapaista juomaa tai keittää siirappia. Koivun lehdet saattavat lisätä virtsan, suolojen, hien sekä sapen eritystä. Koivun avulla on pyritty irrottamaan limaa, hoitamaan kuumetta ja korkeaa verenpainetta. Kokonaisvaltaisesti koivulla on pyritty lisäämään immuniteettia ja hidastamaan virusten ja sienten kasvamista ja hoitamaan tulehduksia. Koivulla saattaa olla piristäviä vaikutuksia, ja siitä saatavalla koivusokerilla eli ksylitolilla voidaan parantaa ja ennaltaehkäistä hampaiden reikiintymistä.

Vihertahna

Tarvittavat aineet

1dl hienonnettuja voikukanlehtiä
0,5dl hienonnettuja koivunlehtiä
0,5dl hienonnettuja poimulehtiä
1kpl haarukalla hienonnettu avokado
1 pieni sipuli hienonnettuna
0,7dl kermaviiliä

Ohje

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään. Vihertahnaa voi käyttää esimerkiksi voileivässä voin tai margariinin tilalla.
Keski-Suomen luontomuseo
puh. (014) 260 3812, (014) 260 3810
fax (014) 260 3811
luontomuseo@jyu.fi
Käyntiosoite: Vesilinna, Ihantolantie 5