Metsä-Suomen suuri kysymys: miten monimuotoisuus ja talous sovitetaan yhteen?

1. Miksi metsien monimuotoisuus on turvattava?

Mönkkönen:
Monimuotoisuus on se rakenne, jonka varassa ekosysteemi eli metsä kokonaisuutena toimii. Monimuotoisuuden turvaaminen tarkoittaa metsän säilymistä metsänä, ei pelkästään puuraaka-aineen lähteenä.

Mäkelä: 
Suomi on metsäinen maa, mutta vaikka meillä on paljon metsiä, uhanalaisia lajeja elää paljon metsissä ja erityisesti vanhoissa metsissä. Vanhoja metsiä Suomessa on vähän ja pääsyy tähän on metsätalous. Yleisesti suurin osa metsistä on Suomessa talousmetsää ja suojeltuja metsiä on suhteellisen vähän. Meillä hakataan metsiä suhteellisen nuorina teollisuuden tarpeisiin. 

Monimuotoiset metsät kestävät todennäköisesti paremmin muuttuvia ympäristöä ja säiden ääri-ilmiöitä kuin esimerkiksi yhden puulajin talousmetsät. Ne myös turvaavat raaka-aineen saatavuuden tulevaisuuden metsäteollisuudelle.

2. Mitkä ovat Suomen metsäsektorin – metsäteollisuuden ja -talouden – suurimmat kestävyyshaasteet ja monimuotoisuuden turvaamisen haasteet tällä hetkellä? Miksi?

Mönkkönen: 
Monimuotoisuuden hupenemisen pysäyttäminen ja kehityksen kääntäminen toipumisuralle on haaste numero yksi, edellä mainitusta syystä.

Toiseksi nostaisin metsien käytön vesistövaikutukset. Niistä ei paljon puhuta, mutta metsien käsittelyllä on suuri vaikutus pienvesien laatuun ja sitä kautta järvien, jokien ja rannikkovesien laatuun. 1960-1970 -luvuilla ojitetut turvemaan metsät alkavat tulla uudistusikäisiksi. Niiden uudistaminen avohakkuin aiheuttaisi valtavan vesistökuormituksen, joka uhkaa vesiekosysteemien elinympäristöjä ja eliöstöä.

Kolmas haaste on metsäteollisuuden arvonluonnin riippuvuus suuresta volyymistä. Taustasyynä liian alhainen jalostusaste, jonka takia metsistä joudutaan korjaamaan valtavia määriä puuta taloudellisen tuloksen luomiseksi.   

Mäkelä: 
Vastuullinen liiketoiminta koostuu taloudellisesta, ympäristö- ja sosiaalisesta vastuullisuudesta. Näihin liittyy haasteita.

Taloudellinen vastuu pitää sisällään taloudellisen toimintakyvyn varmistamisen sekä taloudellisen hyvinvoinnin jakamisen ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän liittyen suurin haaste on vaurauden epätasainen jakautuminen niin globaalisti kuin myös paikallisesti.

Toinen haaste liittyy ympäristövastuuseen. Ympäristövastuussa ongelmaksi muodostuu, jos tuotanto koostuu suurelta osin kertakäyttöisistä tuotteista (pehmopaperit, kertakäyttöasiat). Näiden tuotteiden hinta on usein myös alhainen. Näitä varten tarvitaan suuria hakkuumääriä, josta tulee suora linkki monimuotoisuus- ja uhanalaisuushaasteisiin. Suuret hakkuumäärät yleensä tarkoittavat metsien hakkuutta suhteellisen nuorina.

Sosiaalinen vastuu taas kattaa yrityksen ihmissuhteet. Haasteena on, miten kohtelemme reilusti vaikutuspiirissämme olevia ihmisryhmiä. Alihankinnan kautta sosiaaliset vaikutukset voivat olla globaaleja ja toisaalta meillä on Suomessakin esimerkkejä sosiaalisesti kestämättömistä työoloista Suomessa työskentelevillä henkilöillä.

3. Mitkä ajankohtaiset tekijät estävät tai edistävät näiden haasteiden ratkaisemista?

Mönkkönen:
Ehkäisevä tekijä on metsäteollisuuden polkuriippuvuus tehdyistä isoista investoinneista, mikä hidastaa uudenlaisten, metsään perustuvien arvoketjujen kehittämistä.

Ehkäisevä tekijä on myös metsätalouden tukijärjestelmän painotus puuntuottamisen tukemiseen sen sijaan että tuettaisiin ensisijaisesti yleiselle hyvinvoinnille tärkeitä asioita kuten monimuotoisuuden säilyttämistä tai ilmastohyötyjä.

Edistäviä tekijä on EU:n ennallistamisasetus, joka velvoittaa parantamaan metsäisten ekosysteemien ja vesiekosysteemien laatua. Tämä ajaa tekemään toimia, jotka hidastavat luontokatoa. Riittävän laajasti toteutettuna toimet myös auttavat kääntämään suuntaa kohti monimuotoisuuden toipumista.

Edistävä tekijä on myös luonnonarvokauppa. Se on mekanismi, joka laajasti ja oikealla tavalla käyttöön otettuna luo edellytyksiä monimuotoisuuden paremmalle huomioinnille metsissä. Se luo myös metsänomistajille vaihtoehtoisen tavan ansaita omaisuudellaan sekä kannusteen säilyttää ja tuottaa luontoarvoja metsissä.  

Mäkelä: 
Estävänä tekijänä ovat nykyiset tuotantorakenteet. Yritykset ovat laittaneet paljon rahaa kiinni esimerkiksi nykyisiin sellutehtaisiin. Näissä tuotetaan suurella volyymillä tuotteita, ja tuotteista saadaan vielä kohtalaista arvoa. Tämä on ongelma, jos esimerkiksi sellun tuotantomäärät kasvavat Suomeen verraten alhaisempien tuotantokustannusten markkinoilla. Metsäteollisuuden ulkopuoliselle näyttää, että ei ole vielä korvaavia tuotteita, joita voitaisiin tehdä yhtä suurella volyymillä.

Edistävänä tekijänä on metsäteollisuuden raaka-aineen uusiutuvuus. Metsäteollisuudella on mahdollisuuksia toimia fossiilisten raaka-aineiden – kuten muovin – korvikkeena. Ongelma ei ratkea paperikasseilla tai pahvipilleillä. Ongelma on laajempi. Esimerkiksi puurakentaminen voisi olla merkittävä tekijä rakentamisen ilmastovaikutusten vähentämisessä. Hieno esimerkki on Suomen suurin massiivipuurakennus, Stora Enson uusi pääkonttori Katajanokalla.

Selvä edistävä tekijä on suomalainen metsään liittyvä tutkimusosaaminen. Suomessa on paljon huippuosaamista paperinvalmistusketjussa. Suomessa on tuotettu hyvälaatuista ja kallista paperia. Globaali paperinkulutus on vähentynyt ja tällä hetkellä Suomessa tuotetaan aiempaan verrattuna paljon halvempaa paperia kuten sanomalehtipaperia.

Teknologian ohella Suomessa tehdään laadukasta ja laajaa metsään linkittyvää tutkimusta. Tutkimusta pitäisi tehdä vielä enemmän monitieteisesti. Yhteistyötä tarvitaan myös yritysten vastuullisuustyöhön.

4. Millaisena näette metsäteollisuuden roolin metsien monimuotoisuuden turvaamisen haasteiden ratkaisemisessa?

Mönkkönen:
Rooli on keskeinen. Teollisuuden päätökset tänään vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Jos suomalainen metsäteollisuus haluaa olla aidosti kestävää, sen on tunnistettava vastuunsa ja otettava luonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen ja ilmastokysymykset johdon strategiselle asialistalle. Kestävyys on myös pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamista eli osa järkevää liiketaloutta.

Mäkelä:
Metsäteollisuudella on avainrooli metsien monimuotoisuuden turvaamisessa. Vaikka Suomessa metsäteollisuus omistaa vain vähän metsää, isona toimijana sillä on merkittävä rooli. Isot toimijat, kuten Stora Enso, UPM ja Metsä Group ovat tehneet omia ohjelmia metsien monimuotoisuuden edistämiseksi, nämä tosin usein rajautuvat heidän omistamiinsa metsiin. Metsäteollisuus ry ja Sahateollisuus ry ovat luoneet yhteisen monimuotoisuustiekartan. Isojen toimijoiden panostukset asettavat suuntaa koko alalle.

Metsäyrityksillä, jotka ostavat puuta metsänomistajilta, on paljon valtaa ja myös velvollisuus kehittää ketjunsa monimuotoisuusosaamista.

5. Mitkä ovat muut tärkeimmät osapuolet haasteiden ratkaisemisessa?

Mönkkönen:
Poliittiset päätöksen tekijät ovat keskeisessä roolissa. Lainsäädännöllä, julkisilla metsätalouden tuilla ja muilla politiikan ohjauskeinoilla on keskeinen rooli metsien käytön toimintaympäristön luomisessa.

Metsänomistajat ja heidän etujärjestönsä rooli on myös olennainen metsien tilan tulevaisuudelle. MTK on jo lähtenyt pilotoimaan luonnonarvokauppaa ja luonut markkinapaikan tälle.

Väheksyä ei sovi myöskään kansalaisyhteiskunnan toimijoita, järjestökenttää ja yhdistyksiä, joilla on iso rooli yleisen tietoisuuden ja asenneilmapiirin luomisessa metsäasioissa.

Mäkelä:
Metsäomistajat ovat tärkeässä roolissa. Heidän päätöksensä vaikuttavat käytännössä siihen, millainen on metsien monimuotoisuus heidän omissa metsissään. Tähän työhön metsänomistajat tarvitsevat lisätietoa. Pitkään on ollut tilanne, että metsäomaisuudesta tuloja saa vain metsää hakkaamalla, nyt tuloillaan oleva luontoarvokauppa tuo tähän tervetullutta muutosta. 

Valtiolla ja erityisesti metsähallituksella, isona metsäomistajana, on tietysti myös iso merkitys. Metsähallituksen ja valtion toimet näen esimerkkinä, suunnannäyttäjinä: miten me Suomessa hoidamme yhteistä metsäomaisuutta?

6. Mitä uusia keinoja tutkimus esittää monimuotoisuuden ja metsäteollisuuden taloudellisten tavoitteiden kohtaamisen helpottamiseksi?

Mönkkönen: 
Tutkimus on osoittanut, etteivät metsäsertifioinnin ja metsälain edellyttämät keinot metsäluonnon hoidossa riitä, vaan on tehtävä enemmän luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Talousmetsien hoidon näkökulmasta keskeisin tutkimuksen esittämä keino on metsänhoitokäytäntöjen monipuolistamisen hyödyllisyys. Tarvitaan enemmän vaihtelua puun korjuuseen, enemmän jatkuvaa kasvatusta ja pidempiä ja vaihtelevia kiertoaikoja. Välttämättä kyse ei ole suurista taloudellista kustannuksista. Esimerkiksi metsien kiertoaikojen maltillinen pidentäminen siten, että päätehakkuu tehdään vasta, kun puut ovat saavuttaneet 90 vuoden iän, on sekä ilmasto- että luontoteko, joka usein tuottaa lisäksi parempaa taloudellista tulosta.  

Mäkelä:
Nostaisin tässä esille kaksi metsäbiotalouden tiedepaneelin raporttia.

Lankusta lääkkeisiin -raportissa selvittiin metsäteollisuuden arvonlisän nostamismahdollisuuksia. Raportin pääviesti on, että metsäteollisuuden pitäisi tuottaa nykyistä enemmän erilaisia ja pidemmälle jalostettuja tuotteita puusta. Esimerkiksi perinteistä sellua voitaisiin jatkojalostaa nanoselluksi tai tekstiilikuiduiksi. Nanosellusta puolestaan voidaan tehdä öljypohjaisia pakkausmateriaaleja korvaavia pakkausmateriaaleja, vedensuodatuskalvoja sekä erilaisiin lääketieteen sovelluksiin materiaaleja.

Yksi ongelma on, että metsäbiotalous ymmärretään pääasiassa nykymuotoisen metsäteollisuuden kautta ja usein puhutaan vain sivuvirtojen tehokkaammasta hyödyntämisestä. Tällöin unohtuu esimerkiksi metsien virkistyskäyttö, joka kuitenkin kansalaisille on tärkeää. Tässä jää myös sivuun muu yritystoiminta kuten luontomatkailu, luonnontuotteiden kaupallinen käyttö sekä metsästys ja kalastus. Olisi tärkeää nähdä, että metsistä voi saada liiketoimintaa myös metsää hakkaamatta.  

7.  Miten lähellä tai kaukana on kansallinen ymmärrys monimuotoisuuden ja metsäteollisuuden tavoitteiden kohtaamisesta?

Mönkkönen: 
Kansallinen ymmärrys tilannekuvasta on jaettu, sillä kaikki toimijat tunnistavat tarpeen tehdä asioita paremmin monimuotoisuuden turvaamiseksi, metsien ilmastohyötyjen ja -kestävyyden parantamiseksi sekä jalostusasteen nostamiseksi. Erimielisyyttä on keinoista. Toiset korostavat yksityissektorin ja markkinoiden roolia parempien toimintatapojen kehittämisessä, toiset katsovat, että parempi säätely on ratkaisevassa roolissa. 

Luonnonarvokauppa on esimerkki markkinaehtoisista keinoista, sääntelyä on puolestaan esimerkiksi lainsäädäntö sekä julkiset tuet ja kannustimet. Tutkimustieto tukee ajatusta, että itseasiassa tarvitaan samanaikaisesti sääntelyä ja markkinaehtoisia keinoja, jos halutaan muuttaa toimintaa kestävästi ja tehokkaasti.

Mäkelä: 
Mediakeskustelua seuratessa usein tuntuu, että eri osapuolet ovat hyvin kaukana toisistaan. Metsäteollisuuden edustajat kauhistelevat usein mediassa hakkuiden rajoittamispuheita. Kansalaiset kuitenkin ovat valmiimpia esimerkiksi hakkuurajoituksiin. Kyselyssä vuosi sitten 45 prosenttia vastaajista kannatti hakkuumäärien laskemista ja liki puolet toivoi perinteisen metsäteollisuuden ohella muutakin metsään perustuvaa liiketoimintaa. Kansalaiset haluavat monimuotoista yritystoimintaa ja virkistysarvoja metsästä.

Toisaalta samassa kyselyssä vastaajien oli hyvin vaikeaa arvioida, miten metsien eri käyttökohteiden yhdistämisessä on onnistuttu. Tutkijana tämä on hirvittävän mielenkiintoista ja haluaisinkin päästä tutkimaan, miksi arvioiminen on niin vaikeaa.

8. Tutkija sovittelijana: miten metsäteollisuuden ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteet voidaan sovittaa – neuvot teollisuudelle, yrityksille ja kuluttajille?

Mönkkönen: 
On ymmärrettävä luontopääoma, siis monimuotoisuus, sen varassa toimivat ekosysteemit ja toiminnan tuloksena syntyneet ekosysteemipalvelut keskeisenä tuotantotekijänä. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan metsien ihmisille ja yhteiskunnalle tuomia hyötyjä ja toimintoja, metsissä puun tuotannon lisäksi esimerkiksi hiilensidontaa, vesien puhdistusta tai virkistysmahdollisuuksia.  Sen lisäksi, että luontopääoman säilyttäminen on moraalisesti oikein ja velvollisuus, se on myös edellytys kestävälle liiketoiminnalle.

Mäkelä:
Teollisuudessa tarvitaan yritysten omia sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja tuotekehityspanoksia, jotta voidaan kehittää uusia, pitkälle jalostettuja tuotteita. Tarvitaan innovaatiota ja uskallusta tehdä asioita uudella tavalla. Olen ymmärtänyt, että meillä on paljon pienen mittakaavan innovaatioita, mutta ne eivät ole vielä skaalautuneet teolliseen mittakaavaan. Tarvitaan paljon lisää puuperäisiä innovaatioita kuten puupohjaisesta kuidusta tehtyjä sadetakkeja, metsäteollisuuden sivuvirroista tehtyjä design-kylpyhuonekalusteita tai puupohjaista kipsiä.

Kuluttajienkin rooli on tässä tärkeä. Usein neuvon meitä kuluttajia kyseenalaistamaan omia kulutustottumuksiaan. Ympäristöongelmien juurisyy on ylikuluttaminen. Suomen laskennallinen ylikulutuspäivä oli 1.4. Mieti ennen ostamista, tarvitsetko uutta tavaraa. Voiko sen lainata vai vuokrata? Voitko ostaa sen käytettynä? Jos tarvitsee ostaa uusi, selvitä tuotteen ja sen valmistajan taustoja.