Heli Valtonen
Olen yliopistotutkija sekä sosiaali- ja taloushistorian dosentti. Viime aikoina olen tutkinut erityisesti koulutuksen historiaa 1800-luvulta lähtien. Minua kiinnostaa myös inhimillinen ja sosiaalinen pääoma, joilla molemmilla on yhteys koulutukseen. Lisäksi olen tutkinut muun muassa professionalisoitumiseen liittyviä ilmiöitä. Viime aikoina olen koulutushistorian lisäksi paneutunut sosiaali-, koulutus- ja terveydenhuollonalojen asiantuntijadiskursseihin, joilla määritellään lapsen asemaa perheessä.
Tutkijanura tuli mieleeni ensimmäisen kerran, kun kävin hakemassa esitarkastuspalautetta professorilta, joka kysyi kiinnostustani jatko-opintoihin. Sille tielle jäin. Väittelin vuonna 2004 tutkimuksella, joka käsitteli arvojen ja mentaliteettien ilmenemistä omaelämäkerrallisessa kerronnassa ja vaikutusta kertojan identiteettiin otsikolla Minäkuvat, arvot ja mentaliteetit: Tutkimus 1900-luvun alussa syntyneiden toimihenkilönaisten omaelämäkerroista. Aihe ei itse asiassa ollut se, josta minun piti alun perin tehdä väitöskirja. Matkan varrella löysin aineiston, joka kiinnosti siinä määrin, että reivasin väitöskirjan suuntaa radikaalisti.
Jo ennen väitöskirjan valmistumista tein joitakin pienempiä tutkimuksia eri aihepiireistä, kuten itsemurhien uutisointi 1900-luvun taitteessa. Väitöskirjan jälkeen olin mukana laatimassa Jyväskylän yliopiston historiaa ja siitä siirryin edelleen tutkimaan yritysjohtajien identiteettikerrontaa ja sen suhdetta liike-elämän odotuksiin Suomen Akatemian rahoituksella. Vaikka nämä aiheet ovat olleet lähtökohdiltaan monitieteisiä, on niissä ollut keskeistä tarkastella aihetta suhteessa sen omaan aikaan, olenhan historioitsija.
Historiantutkimuksen kentällä näkökulmani asettuvat lähinnä sosiaali-, kulttuuri-, yhteiskunta- ja liiketoimintahistorian leikkauspisteeseen siten, että olen hyödyntänyt paljon lähialojen menetelmiä ja teoreettisia lähtökohtia. Ominaista tutkimustyölleni on viime vuosina ollut se, että julkaisut olen kirjoittanut useimmiten yhteistyössä yhden tai useamman kollegan kanssa. Se on ollut hyvin opettavainen ja hauska tapa tehdä tutkimusta. Yksinäisessä norsunluutornissa en siis ole joutunut majailemaan.
Kesällä 2014 siirryin hoitamaan laitoksen varajohtajan tehtävää oman yliopistotutkijan toimen ohessa ja edelleen vuoden 2018 alusta laitosjohtajan tehtävään, jonka ohella edelleen myös opetan, ohjaan ja tutkin. Kaikki nämä tehtävät ovat olleet ja ovat edelleen antoisia. Esimerkiksi laitosjohdon tehtävien kautta olen oppinut tuntemaan paljon aiempaa paremmin niin laitoksemme ja sen opiskelijat, opettajat ja tutkijat kuin koko Jyväskylän yliopistonkin. En silti olisi valmis luopumaan opetus- ja ohjaustehtävistä tai tutkimuksesta, koska ne ovat viime kädessä yliopistotyön ytimessä.
