Kaksi väitöskirjatutkijaa pohtivat: Tilan poliittisuus Yläkaupungin Yön 2026 kontekstissa ja julkinen vessa poliittisen ilmaisun alustana

Keskustelu sai alkunsa, kun sosiaalisen median meemitili ei saanut järjestää näyttelyään erään yläkaupungin anniskeluravintolan tiloissa. Ravintolan peruste kieltäytymiselle oli tilan pitäminen politiikasta vapaana.

Meemeissään tili kommentoi esimerkiksi yliopistoelämään liittyviä ilmiöitä ja Petteri Orpon hallitusta. Kriittisestä näkökulmastaan tunnettu tili kommentoi myös ravintolan kieltäytymistä ja nosti esiin, että samaisessa ravintolassa oli havaittu Blood & Honour -uusnatsijärjestön jäseniä. Osana kritiikkiään tili aloitti sosiaalisen median kampanjan #einatsejayläkaupungille. Kampanjaan kuului mm. natsivastaisia tarroja ja printtejä, jotka oli tarkoitettu levitettäviksi ympäri yläkaupunkia.

Yläkaupungin kulttuuritarjonnasta kiinnostuneina henkilöinä, sekä kielestä, tilasta ja kuulumisen kokemuksista kiinnostuneina tutkijoina keskustelu ja sitä seurannut kampanja näyttivät yläkaupungin meille uudenlaisessa valossa. Tilanne oli kutkuttava.

Siispä jalkauduimme meille ja monelle muullekin yliopistolaiselle tuttuun anniskeluravintolaan. Istuessamme ravintolassa sen anniskelualue näyttäytyi ainakin pintapuolisesti ”neutraalina”: ei julisteita, ei kantaaottavaa kuvastoa. Toisin oli kuitenkin vessoissa, jotka oli vuorattu kantaaottavilla tarroilla ja teksteillä.

Naisten vessassa seinät ja ovet olivat täynnä queer- ja eläinoikeusaktivismiin liittyviä tarroja sekä feministisiä ja voimaannuttavia tekstejä. Miesten vessassa tarrojen teemat olivat vähemmän yhteiskunnallisesti latautuneita. Esillä oli jalkapallojoukkueita ja bändejä. Toisaalta myös painavampiakin aiheita, kuten yksittäinen väkivaltaan kannustava tarra.

Havainto paljasti kiinnostavan jännitteen tilan poliittisuuden ja epäpoliittisuuden välillä. Rajaamalla meeminäyttelyn ulos ravintolastaan se määritteli, mikä tekee tilasta poliittisen. Samalla ravintolan vessat kuitenkin paljastivat, ettei tämä raja ole laisinkaan selvä. Vessojen tarrat peilasivat asiakaskunnan asenteita ja asennoitumisia, jotka itse asiassa monilta osin erityisesti naisten vessan osalta heijastelevat myös meemitilin käsittelemiä ja kannattamia teemoja. Samalla sukupuolitetut vessat toivat esiin erot oletettujen käyttäjäryhmien ja heidän ilmaisuntarpeidensa välillä.

Havaintomme johdattivat kahden keskeisen kysymyksen äärelle. Missä määrin tilaa voidaan ylipäätään pitää epäpoliittisena? Ja mitä vessojen seinille liimatut tarrat kertovat kävijöitä puhuttavista aiheista sekä vessoista poliittisen ilmaisun alustoina?

Julkisia vessoja ja niiden poliittisuutta voi lähestyä monesta näkökulmasta. Nykykeskustelussa korostuvat erityisesti kysymykset sukupuolesta ja kuulumisesta. Sama keskustelu jatkui myös ravintolan naistenvessassa, jonne revityn sateenkarilipputarran viereen nimetön transmies kertoi epävarmuudestaan mennä miesten vessaan.

Tarroista muodostuu vessoihin monimuotoisia tarramaisemia (Reershemius & Ziegler 2024). Ilmiö on varmasti monelle lukijallekin tuttu, ja itse asiassa kiinnostus julkisten vessojen seiniin ei ole uusi. Vessoihin kirjoitetut ja piirretyt tekstit ovat olleet tutkimuksen kohteena jo 60-luvulta, jolloin folkloristi Alan Dundes (1966) kehitti käsitteen latrinalia kuvaamaan vessojen merkintöjä.

Nykyisin tarrojen merkitys poliittisen ilmaisun välineenä on kasvanut. Ne ovat nopeita tuottaa, helppoja levittää ja siksi tehokkaita ruohonjuuriaktivismin välineitä (Bodden & Awcock 2024), kuten meemitilin #einatsejayläkaupungille -kampanjakin osoittaa.

Vessoissa tarrat toimivat keinona ilmaista identiteettiä, ottaa kantaa ja herättää huomiota. Niitä liimataan, revitään ja korvataan uusilla, jolloin seinistä muodostuu jatkuvan neuvottelun tila. Tarrat voivat myös toimia eräänlaisina tilan merkitsijöinä. Ne kertovat, ketkä kokevat tilan omakseen, mitkä aiheet heitä puhuttavat ja mitkä keskustelut koetaan sopiviksi käydä julkisen vessan seinällä.

Tämä herättää kysymyksen myös ravintolatilan poliittisuudesta. Voidaanko vessat erottaa ravintolan muusta tilasta, jota halutaan pitää “politiikasta vapaana”?

Tästä syystä julkisten vessojen tarramaisemat ovat kielentutkimuksen näkökulmasta kiinnostavia. Ne heijastavat paikallisia puheenaiheita ja jännitteitä, mutta samalla myös laajempia yhteiskunnallisia keskusteluja. Pienessä tilassa osallistutaan suuriin keskusteluihin. Oletko sinä kiinnittänyt huomioita ympäristösi tarramaiseman kertomiin tarinoihin?
 

Kirjoittajat

Aleksi Lehti, väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa; on entinen jyväskyläläinen humanisti ja Yläkaupungin asukki. Tutkii teollisuusmuseoiden kielenkäyttöä ympäristövastuun kielentämisen näkökulmasta.

Suvi Porkola, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa; asuu nykyiseltään aivan Yläkaupungin tuntumassa. Tutkii Saksan poliittista viestintää Instagramissa naisten kehollisuuden näkökulmasta.

Väitöskirjojensa ohella kirjoittajat tutkivat myös julkisia vessoja poliittisen ilmaisun alustoina.

Kirjallisuus

Bodden, S., & Awcock, H. (2024). Stuck Up, Peeled Off, Covered Up, Shared and Scribbled Out: Doing Ordinary Politics with Political Stickers. GeoHumanities, 10(1), 131–149. https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.1080/2373566X.2024.2339848  

Dundes, A. (1966). Here I sit: A study of American latrinalia. Kroeber Anthropological Society Papers.

Reershemius, G., & Ziegler, E. (2024). Small is beautiful!?: Investigating stickers and stickerscapes. Journal of visual political communication (Online), 11(2), 113-123. https://doi.org/10.1386/jvpc_00046_2