Opiskelijablogi: Lukihäiriön kanssa kohti toista maisterintutkintoa

Voihan luki- ja kirjotushärö! Siinäpä seuralainen, joka kulkee aina mukana ja jonka kanssa kulkemiseen on vain löydettävä keinot. Seuralainen, jonka olemassaolosta en aluksi tiennyt. Haluni ja intoni uuden oppimiseen on ollut aina kova, ja se on tehnyt välillä mahdottomaltakin tuntuvasta mahdollista.

Olen kiitollinen ruotsin opettajalleni, joka ”otti minut kiinni” huonosti luetusta tekstistä lukion toisella. Ehdin saada helpotusta lukiossa jonkin verran, ja saavutin lukion oppimäärän sekä ylioppilastodistuksen. Tulos ei ollut ollenkaan niin huono kuin mitä yläasteen päättötodistus ennusti. Se tuntui kannustavalta.

Tein lukion suunnitelmallisesti neljässä vuodessa, ja saatoin rauhassa jakaa kielten yo-kirjoitukset kolmeen kertaan. Viimeisen lukiovuoden käytin englannin kurssien tuplaamiseen. Siitä oli hyötyä myös yliopisto-opintoja ajatellen, jotta selvisin läpi vieraskielisistä aineistoista. Edelleen englanninkielinen teksti on haastavaa.

Nykyään luki- ja kirjoitushäiriöt tunnistetaan jo paremmin, ja yliopistossa on tarjolla niihin tukea. Esimerkiksi avoimessa yliopistossa tuen tarve arvioidaan henkilökohtaisesti, kun opiskelija sitä pyytää.

Lukihäiriön tuki ennen ja nyt - pyydä tukea!

Ensimmäisen maisterintutkintoni tein 2000-luvun alussa. Tuolloin yliopistolta sai helpotusta lukihäiriön kanssa opiskeluun vain vähän: sain jakaa kielten kurssien kokeet kahteen osaan, jotta ehdin tehdä ne kunnolla – ja tämäkin vasta sen jälkeen, kun kävin henkilökohtaisesti puhumassa opettajan luona luki- ja kirjoitushäiriötodistukseni kanssa.

Kahlasin tutkinto-ohjelman kursseja läpi ja sovelsin opiskeluaikana aiemmin kouluaikana käyttämiäni keinoja, jotta jaksoin ja kykenin edistämään opintojani maisterivaiheeseen. Valtaosin ne olivat itse kehiteltyjä ja kokeiltuja keinoja, joilla olin huomannut oppivani ja selviäväni.

Graduani tehtiin sitten kolmen henkilön voimin, jotta siitä tuli luettava: minua auttoivat siskoni ja hänen miehensä. Toinen heistä luki ensin koko tekstin ja merkitsi virheet ja epäselvät lauseet punakynää käyttäen. Sen jälkeen toinen kysyi minulta merkityt kohdat läpi: mitä tarkoitin kyseisillä lauseilla. Sen jälkeen yhdessä muokattiin lauseet selkeiksi ja ymmärrettäviksi, jotta gradu meni läpi ja minä valmistuin. Kiitoksia ja sydämiä heille.

Nykyään luki- ja kirjoitushäiriöt tunnistetaan jo paremmin, ja yliopistossa on tarjolla niihin tukea. Esimerkiksi avoimessa yliopistossa tuen tarve arvioidaan henkilökohtaisesti, kun opiskelija sitä pyytää. Kursseja aloittaessa kannattaa olla opettajaan yhteydessä, jotta saa tarvittavia helpotuksia, esimerkiksi lisäaikaa tentissä tai sallivaa suhtautumista oikeinkirjoitukseen tehtävien arvioinnissa.

Yhä minä kirjoitan tekstin ja luen sen useita kertoja, jotta tiedän, onko teksti ymmärrettävää ja vastaako se tehtävänantoon. Tekoälyn aikakaudellakin haluan kaikesta huolimatta kirjoittaa ja sen myötä oppia itse.  

Koealue C-kasetille ja luottoa teksinkäsittelyohjelmaan

Minä en ole luovuttanut koskaan, vaikka ala-asteelta asti olisin tarvinnut tukea opiskeluuni. 1990-luvun peruskoulussa oppiminen oli minulle paljolti pään hakkaamista seinään. Tunsin sen silloin, ja näin aikuisena ymmärrän, että koulu oli sille pienelle ihmiselle hyvin haastavaa. Koulujärjestelmä ei silloin pystynyt minua tukemaan tai neuvomaan oikeastaan missään asiassa.  

Toivon hyvää tukea, ymmärrystä moninaisuuteen ja oppimisen iloa kaikille erilaisille opiskelijoille!

Pysyin luokkatovereideni perässä kuuntelemalla kiltisti tunneilla opettajan tarinoita, ja muistamalla ne vielä jotenkin kokeessa. Kokeeseen valmistauduin pienellä kirjan selaamisella ja lyhyellä lukemisella. Osasin myös hyödyntää kappaleiden lopussa olleita tiivistelmiä, joilla sain muutamalla lauseella kaksi aukeamallista asiaa palautettua muistiini. 

Joskus luin koealueen C-kasetille, ja sen jälkeen kuuntelin sen pari kertaa läpi, jolloin olin kerrannut alueen kolmesti. Olen myös käyttänyt lukutikun sijaan viivainta, jotta sain pidettyä keskittymiseni oikealla rivillä. Kirjotustehtäviin käytin paljon enemmän aikaa kuin muut, sillä minun piti lukea kirjoittamani teksti pariin kertaan huomatakseni edes osan virheistä tai puuttuvista sanoista.

Myöhemmin kirjoittamiseen tuli avuksi Word-tekstinkäsittely: sen punainen alleviivaus ja merkinnät kielenhuoltoon liittyen. Yhä minä kirjoitan tekstin ja luen sen useita kertoja, jotta tiedän, onko teksti ymmärrettävää ja vastaako se tehtävänantoon. Tekoälyn aikakaudellakin haluan kaikesta huolimatta kirjoittaa ja sen myötä oppia itse.  

Näin minä olen selvinnyt ikuisopiskelijaksi, joka nykyisin viihtyy opinnoissa, vaikka se vaatiikin pari askelta enemmän kuin muilta kurssitovereilta. Toivon hyvää tukea, ymmärrystä moninaisuuteen ja oppimisen iloa kaikille erilaisille opiskelijoille!

Tämän tekstin osalta tein ensin paperille kirjallisen suunnitelmaversion ja vasta sitten kirjotin koneelle. Tekstin kirjoittamisen jälkeen nukuin yön yli, ja luin sekä korjasin tekstiä jonkin verran. Vasta näiden tarkasteluiden jälkeen sain lähetettyä yliopiston viestinnän sähköpostiin. Ja vielä kertaalleen kävin läpi blogista sen version, johon viestintä oli ehdottanut muokkauksia. Mutta tässä se nyt on: minun tarinani luki- ja kirjoitushäiriön kanssa opiskelusta.