Riina Turunen

Löysin tietokoneeni kätköistä perusopintoaikaisia seminaaritöitäni. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kirjoitetut harjoitustyöt kertovat siitä, että paria katkosta lukuun ottamatta olen viihtynyt Historian ja etnologian laitoksella ensin historianopiskelijana ja sittemmin tutkijana ja opettajana jo parin vuosikymmenen ajan. Harjoitustöiden synkähköt aiheet – esimerkiksi 1860-luvun nälänhätä ja konkurssit - sopivat siihen hivenen pessimistiseen asemoitumiseen, jota ilmaisin maisteriseminaarin tutkielmassani:

Kysymyksenasetteluun vastaamisen onnistumisesta en ole aivan varma, mutta jos jossakin onnistuin, niin vakuuttamaan itseni entistä enemmän pro gradu –työni tulevista hankaluuksista ja sudenkuopista.

Itseruoskinta oli varmastikin ylimitoitettua, ja suhtautuminen gradun tekemiseen liioitellun varauksellista. Nykyisessä työssäni historian määräaikaisena yliopistonlehtorina toivonkin voivani auttaa opiskelijoita pois liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta ja löytämään sen sijaan uuden oppimisen ja tutkimuksen tekemisen ainutlaatuisen ilon.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen olen itse saanut kokea tutkimuksen tekemisen iloja ensin 1800-luvun vararikkoja käsittelevän väitöstutkimukseni parissa ja sittemmin Suomen esiteollista taloutta käsittelevissä tutkimushankkeissa. Olen kirjoittanut esimerkiksi varhaisesta teollistumisesta ja nykyajasta katsottuna kieltämättä kummallisilta näyttävistä esiteollisista rahaoloista. Olen myös aktiivisesti halunnut saattaa tutkimusaineistoja avoimesti käytettäväksi. Esimerkiksi JYX:stä löytyvä Suomen esiteollisen kauden valuuttamuunnin (1534–1880) toivottavasti helpottaa muiden aikakautta tutkivien työtä.

Talousaiheiset tutkimukseni ovat esimerkki siitä, miten koskaan ei kannattaisi sanoa ”ei koskaan”. Samaisessa seminaarityössäni kirjoitin:

Tarkoitus ei ole tehdä taloushistoriallista analyysia konkurssista tai sen syistä. En tutki konkurssia, vaan ihmisiä ja yhteisöä konkurssin kautta.

Vastaan pyristelyni paljasti ajatteluni rajoittuneisuuden - ikään kuin taloushistoriassa ei tutkittaisi ihmisiä ja yhteisöjä. Vaan ihmisyyden ja olosuhteiden peruselementtejähän siinä nimenomaan selvitellään, mikä tekee siitä niin kiinnostavaa. Sitä, millaisissa oloissa on eletty, mitä on voitu laittaa ruuaksi, miten pukeutua, millaista työtä tehdä, millaisen perheen perustaa, millaisin edellytyksin kehittää maailmaa ja niin edelleen.

Nyt olen paljon viisaampi sen suhteen, mitä ehkä ei kannata tehdä ja mihin suunnata katseensa ja kysymyksensä.

En tiedä, kuinka paljon viisaampi olen, mutta ainakin olen siirtynyt kohti positiivisemman perusvireen tutkimusaiheita. Sen jälkeen kun olemme tutkimusryhmämme kanssa kirjoittaneet Ylä-Savon varhaista taloushistoriaa käsittelevän historiateoksen valmiiksi, haluaisin selvittää naisten roolia talouksien kehittymisessä. Esiteollisissa vararikoissa riittää tosin edelleen tulokulmia, joten enköhän niistäkin vielä kirjoita.