Simo Mikkonen
Olen Venäjän ja Itä-Euroopan historian dosentti ja tutkinut erityisesti Neuvostoliittoa, maan suhdetta kulttuuriin, sekä kylmää sotaa kulttuurisuhteiden näkökulmasta. Viisivuotinen akatemiatutkijan komennukseni on juuri päättymässä ja palaan yliopistotutkijan toimeeni. Erilaisia hankkeita toki jatkuu yhä, mutta pääsen kuitenkin palaamaan käytännössä täysipainoisesti opetuksen ja ohjauksen pariin – mitä odotan innolla.
Polkuni historian tutkijaksi on käynyt erilaisten mutkien kautta. Opiskelin alun perin musiikkitiedettä ja olen ehtinyt työskennellä mm. tiedottajana Helsingin Juhlaviikkojen palveluksessa. Historian opinnot kuitenkin vetivät puoleensa ja jatko-opinnot tein yleisestä historiasta. Vuonna 2007 valmistunut, Stalinin ajan kulttuuripolitiikkaa käsitellyt väitöskirjani State composers and the red courtiers – Music, ideology, and politics in the Soviet 1930s yhdisti useita kiinnostuksen kohteitani. Väitöksen jälkeen siirryin Stanfordin yliopistoon, Kaliforniaan käynnistämään post-doc –projektiani, jonka myötä siirryin tutkimaan kylmän sodan aikakautta. Näissä merkeissä olin Yhdysvalloissa toisenkin kerran, Berkeleyn yliopistossa 2014-15.
Kylmä sota mielletään usein Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliseksi poliittiseksi, vahvojen sotilaallisten ulottuvuuksien värittämäksi konfliktiksi. Tutkimuksellisesti kylmän sodan historiaa on tarkasteltu erityisen paljon Yhdysvaltain näkökulmasta. Oma tulokulmani on ollut ennen kaikkea kulttuurissa ja siinä, mikä Itä-Euroopan rooli oli kylmän sodan maailmassa. Tämän tuloksena olen toimittanut useita aihetta käsitteleviä teoksia: Beyond the Divide tarkasteli kylmän sodan kulttuurisuhteita erityisesti Euroopan maiden keskinäisten suhteiden kautta; Music, Art and Diplomacy puolestaan katsoi ulkomaisia kulttuurisuhteita Neuvostoliiton näkökulmasta; Kulttuuridiplomatiaan ja kylmän sodan rajoja ylittäviin asioihin puolestaan pureutui Entangled East and West. Olen myös mukana Routledgen Kylmän sodan ensyklopedian uudessa toimituskunnassa.
Viime vuosina olen pureutunut Suomen ja Neuvostoliiton väliseen kulttuurivaihtoon, jonka tuloksena ilmestyy tämän vuoden (2019) syksyllä SKS:n julkaisema ”Te olette valloittaneet meidät!” Taide Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa, 1944-1960. Suomen ja Neuvostoliiton suhteita on tavattu tarkastella poliitikkojen toiminnan kautta – tässä tutkimuksessa äänen saavat taiteilijat ja kulttuuriväki. Lisäksi olen tarkastellut mm. kylmän sodan aikaista radiotoimintaa, poliittista pakolaisuutta ja venäläisten emigraatiota.
Historian oppiminen ja opetus on myös itselleni tärkeä tutkimuskohde. Johdan Suomen Akatemian rahoittaman HisLit-konsertion osahanketta, joka tutkii ja kehittää erityisesti lukiolaisten historiallisen ajattelun taitoja. Olen myös mukana kehittämässä historian oppimateriaaleja, joista osa on löydettävissä vapaasti netistä.
Monet historian teemat ovat kiinnostavia, mutta keskeistä historiassa on hahmottaa, miten historiallinen tieto rakentuu ja miten sitä rakennetaan ja käytetään erilaisissa yhteyksissä. Näistä ja monista muista teemoista puhutaan lisää vuoden mittaan eri kursseilla. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin opiskelijat!