Suomessa perhetausta ei rajoita tohtoriksi tuloa
Suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman tasa-arvoisimmista, ja sen katsotaan tarjoavan jokaiselle hyvät mahdollisuudet tavoitella haluamaansa koulutusta riippumatta siitä, millaiseen perheeseen sattuu syntymään.
Vielä hiljattain ei kuitenkaan tiedetty, ulottuuko tämä myös tohtorikoulutukseen. Tuoreessa tutkimuksessamme vertailimme perhetaustan yhteyttä tohtorintutkinnon suorittamiseen 26 Euroopan maassa ja havaitsimme, että Suomessa tohtorikoulutuksen sosiaalinen liikkuvuus on yksi Euroopan korkeammista.
Tohtoriksi tullaan usein ei-korkeakoulutetuista perheistä
Tuloksemme ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jossa Pohjoismaiden vahvaa sosiaalista liikkuvuutta on selitetty pohjoismaisella hyvinvointivaltiomallilla ja tasa-arvoon tähtäävillä koulutuspolitiikoilla. Tohtoritasolla havaitsimme kuitenkin, että tähän korkean sosiaalisen liikkuvuuden joukkoon liittyvät myös maat, joilla on hyvin erilaiset koulutusperinteet, kuten esimerkiksi Iso-Britannia ja Ranska.
Maiden väliset erot ovat myös yleisesti ottaen pienempiä, kuin olisi voinut olettaa. Tohtorikoulutuksen sosiaalinen liikkuvuus on monissa vertailumaissa vahvaa, ja vastoin yleistä käsitystä tohtorit Suomessa ja muualla Euroopassa tulevat usein perheistä, joissa kumpikaan vanhemmista ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa.
Sosiaalinen liikkuvuus on lisäksi vahvempaa tohtoritasolla kuin alemmilla koulutusasteilla. Esimerkiksi Suomessa perhetaustalla on selvästi pienempi merkitys tohtorintutkinnon suorittamisessa kuin maisterin- tai ylioppilastutkinnon suorittamisessa. Olemme lisäksi aiemmin osoittaneet, että Suomessa perhetausta ei selitä merkittävästi myöskään akateemiselle uralle valikoitumista ja että suomalaiset professorit tulevat usein varsin vaatimattomista koulutustaustoista.
Tohtorien taustojen kirjo takaa samaistuttavia roolimalleja
Korkea sosiaalinen liikkuvuus on merkki siitä, ettei perhetausta ratkaisevasti määritä keistä tulee tohtoreita. Korkeasta sosiaalisesta liikkuvuudesta ei voi kuitenkaan suoraan vetää sellaista johtopäätöstä, että tohtorikoulutukseen valikoituminen olisi tasa-arvoista tai oikeudenmukaista. Mitä vahvemmin tohtorikoulutukseen valikoituminen perustuisi esimerkiksi sukupuoleen — tai onnekkaisiin sattumiin — niin sitä heikompi olisi perhetaustan suhteellinen merkitys.
Vaikka tiedämme tutkimuksemme perusteella nyt, että perhetaustalla on verrattain pieni rooli tohtoriksi valikoitumisessa Euroopassa, on osittain epäselvää, mihin valikointi sitten perustuu. Merkille pantavaa on esimerkiksi se, että Suomessa naiset suorittavat tohtorintutkinnon keskimäärin vanhemmalla iällä kuin miehet, ja etenevät professoriksi miehiä harvemmin.
Tohtorikoulutukseen valikoitumisella on merkitystä paitsi yksilöiden itsensä myös koko yhteiskunnan näkökulmasta.
On tieteen ja opetuksen etu, että kaikilla lahjakkailla tulevaisuuden tutkijoilla on mahdollisuus hakeutua tohtorikoulutukseen perhetaustasta tai muista yksilön ominaisuuksista riippumatta. Mitä paremmin tohtorit edustavat taustoiltaan yhteiskunnan kirjoa, sitä paremmin ovat edustettuna myös tutkimusta ohjaavat erilaiset ideat ja kokemukset, ja sitä helpommin opiskelijat ja tulevaisuuden tohtorit voivat löytää samaistuttavia roolimalleja.
Tutkimustuloksemme antavat aihetta varovaiseen optimismiin tässä suhteessa.
Kirjoittajista väitöskirjatutkija Jouni Helin työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa ja Kristian Koerselman yliopistotutkijana Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella.
