Etsin alaa, jossa voisin yhdistää yhteiskunnallisen merkittävyyden ja luovuuden – Löysin Journalistiikan

Yhteishaun lähestyessä tulevaisuuteni tuntui vielä täysin avoimelta. Kiinnostus kirjoittamiseen, yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja ihmisten tarinoihin johdatti minut kuitenkin sattumalta journalistiikan pariin, ja löysin alan, joka tuntuu omalta vielä näin maisteriopiskelijanakin.
Kuvassa Ilona Tynkkynen
Julkaistu
13.10.2026

Keväällä 2023 yhteishaun koittaessa olin tulevan uravalintani suhteen yhtä hukassa kuin pariton sukka pyykkikorin pohjalla. Olin välivuodella ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Lukiossa olin ajatellut hakevani varmaankin kauppikseen, koska en muutakaan keksinyt.

Kirjoitin ylioppilaskokeissa yhdistelmän erilaisia aineita, esimerkiksi pitkän matematiikan ja kemian ilman hajuakaan siitä, mihin tulevaisuus minut johtaisi. Tiesin vain, että kielissä olin aina ollut hyvä. 

Lapsesta asti olin innostunut lukija ja kirjoittaja. Ala-asteella pyysin joululahjaksi tyhjää kovakantista vihkoa, koska halusin kovasti kirjailijaksi. Lukiossa kiinnostuin yhteiskunnallisista teemoista ja politiikasta. Kirjoitin kannanottoja ministereille ja harjoitin luovuutta runoilemalla. Silti en ajatellut, että voisin yhdistää nämä kiinnostuksenkohteet tulevaisuuden urallani. 

Törmäsin alaan, joka yhdisti mielenkiinnonkohteeni

Sattumalta opintopolkua selaillessani aloin lukea alasta nimeltä journalistiikka, jossa kiehtoikin lopulta mahdollisuus yhdistää luova kirjoittaminen, yhteiskunnalliset aiheet ja eri ihmisten tarinoiden kertominen. Ensimmäiseksi hakukohteeksi yhteishaussa valikoitui siis Jyväskylän yliopistosta journalistiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma. 

Keskivertopaperini eivät riittäneet todistusvalinnassa, joten tiesin pääsykokeiden olevan ainoa reittini alalle. Valmistauduin lähinnä lukemalla journalistin ohjeita, kirjoittamalla esseitä ja seuraamalla paljon uutisia.

En uskonut mahdollisuuksiini tulla valituksi

Toukokuussa 2023 journalistiikan pääsykokeesta jäi hyvä olo, mutta parikymmentä aloituspaikkaa satojen hakijoiden joukosta tuntui epätodelliselta. Rehellisesti en uskonut mahdollisuuksiini tulla valituksi. Soveltuvuuskokeeseen pääsykään ei vakuuttanut minua.

Tiedon koulupaikasta huomasin, kun olin työvuorossa tarjoilijana. Reaktioni ei ollut hillitty. Hypin ilmaan ja huusin ääneen, ryntäsin halaamaan työkavereitani. En muista koskaan olleeni yhtä ylpeä itsestäni. Minä olin osa tuota reilun parinkymmenen aloittavan journalistiopiskelijan joukkoa syksyllä.

Opintojen käytännönläheisyys yllätti

Syksyllä 2023 aloitin journalistiikan opinnot Jyväskylässä, ja käytännönläheisyys yllätti minut. 

Jo fukseina pääsimme harjoitteluun Keskisuomalaisessa, teimme omia radiolähetyksiä ja suunnittelimme uutisvideoita. 

Yhteiskuntatieteistä tekemäni sivuainekokonaisuus sekä muut vapaavalintaiset opinnot ovat lisänneet akateemista osaamistani huomattavasti. 

Ala tuntuu edelleen mieleiseltä näin maisteriopiskelijanakin.