Löysin tieto- ja ohjelmistotekniikan vasta yliopistossa – muutaman mutkan kautta
Jos joku olisi kertonut minulle lukiossa, että minusta tulisi vielä diplomi-insinööri, en olisi uskonut. Tietojärjestelmätieteen opinnot herättivät kuitenkin kiinnostukseni tekniikkaan, ja lopulta rohkea hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle johti minut tieto- ja ohjelmistotekniikan pariin.
Lukiossa mietin pitkään, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Esimerkiksi psykologia ja muut ihmisläheiset alat kiinnostivat, ja kirjoitinkin niihin liittyviä oppiaineita, kuten psykologian ja historian. Koin matematiikan opinnot todella haastavina, joten päätin keskittyä enemmän kieliin ja reaaliaineisiin.
Omaa alaa ei meinannut löytyä
Käytin paljon aikaa Opintopolun selaamiseen ja etsin omaa juttuani, mutta vaihtoehtoja tuntui olevan ihan liikaa. Mikään ala ei tuntunut myöskään täysin oikealta. Yhteishaun lähestyessä ajatus välivuodesta alkoi kuulostaa realistiselta, mutta samalla myös ahdistavalta. Olin pitkään miettinyt, että haluaisin jatkaa opintoja suoraan lukiosta, ja se kiehtoi minua yhä.
Vasta kevään kirjoitusten jälkeen aloin yllättäen kiinnostua enemmän tekniikasta ja kaupallisista aloista. Opintopolusta löysin Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen ohjelman, johon päätin hakea.
Opiskelukaupunkina Jyväskylä vaikutti eläväiseltä ja jännittävältä uudelta paikalta aloittaa opinnot.
Tietojärjestelmätieteet johdattivatkin tekniikan pariin
Tietojärjestelmätiede tuntui sopivan monipuoliselta vaihtoehdolta, sillä se yhdisti juuri sopivasti tekniikkaa ja kaupallista alaa. En halunnut lukita itseäni liian tarkasti yhteen urapolkuun. Aloitin yliopisto-opinnot ilman, että minulla oli vielä täysin selvää kuvaa siitä, mihin kaikkeen tutkinto voisi johtaa. Olin kuitenkin avoimin mielin.
Kiinnostukseni tekniikkaa kohtaan kasvoi opintojeni aikana ja päätin tavoitella paikkaa tieto- ja ohjelmistotekniikan tutkinto-ohjelmasta. Tekninen ala tuntui hypyltä tuntemattomaan, sillä en ollut opiskellut lukiossa juurikaan LUMA-aineita, saati kirjoittanut riviäkään koodia.
Oikean suunnan voi löytää matkan varrella
Kesken tietojärjestelmätieteen opintojen päätin suorittaa pitkän matematiikan ja fysiikan ylioppilaskokeet, vaikka en ollut opiskellut kumpaakaan lukiossa. Aikaa vaatineen opiskelun jälkeen pääsin todistusvalinnalla opiskelemaan tieto- ja ohjelmistotekniikan tutkinto-ohjelmaan, johon olen myös ollut todella tyytyväinen.
Jos joku olisi kertonut minulle lukiossa, että opiskelisin vielä diplomi-insinööriksi, en olisi varmaan uskonut.
Olen huomannut, ettei omaa alaa tarvitse löytää heti lukiossa eikä tulevaisuutta tarvitse suunnitella valmiiksi. Joskus pitää vain uskaltaa poistua omalta mukavuusalueelta, sillä koskaan ei tiedä, mihin se voi johtaa.