
Opiskelen matematiikan aineenopettajaksi, ja sivuaineina minulla on fysiikka ja tietotekniikka. Saan opettajan pätevyyden myös fysiikkaan.
Lukiossa minulla oli alun perin suunnitelmana lähteä opiskelemaan energiatekniikkaa, mutta abivuonna hoksasin, että matikka onkin kivaa touhua. Sain itseni kiinni myös siitä, että mielessäni opetin derivointia – siis mietin, että miten voisin selittää asian ymmärrettävästi jollekin muulle. Opettamisessa on parasta sama asia, mikä on ajanut minut matematiikalle: ymmärtämisen ilo ja ongelmanratkaisu.
Yliopistossa keskitytään perustelemiseen ja ymmärtämiseen
Matematiikan aineenopettajaksi voi hakea suoravalinnalla, eli jo hyväksymisvaiheessa saa oikeuden aineenopettajan opintoihin matematiikan opintojen lisäksi. Kurssit olivat aluksi muiden matematiikan opiskelijoiden kanssa yhteisiä, mutta syventävissä opinnoissa alkaa olla opettajille suunnattuja kursseja.
Yliopistossa keskitytään enemmän matemaattiseen tiedon perusteluun ja ymmärtämiseen mekaanisen laskemisen sijaan. Opiskelu painottuu siihen, että ymmärretään, miksi ja miten asiat toimivat. Tykkään matikasta, koska voin ymmärtää sitä, jos vain jaksan nähdä vaivan. Voin kaivaa niin syvälle, että ymmärrän asian perin pohjin. Se on kiva ajatus.
Opetus kehittyy jatkuvasti
Matikalla, fysiikalla ja tietotekniikalla luennoitsijat ovat lahjakkaita sekä opettamaan että asiasisältöjen suhteen. Opetus täällä kehittyy jatkuvasti, sen on huomannut omanakin opiskeluaikana. Henkilökuntaa kyllä kiinnostaa, mitä opiskelijat miettivät, kunhan ajatukset vain sanoo ääneen.
Täällä tehdään töitä sen eteen, että uudet opiskelijat ryhmäytyvät. Meillä matematiikan aineenopettajilla oli oma ryhmä ja tutor, joka kierrätti meitä ensimmäisenä vuonna eri tapahtumissa. Siinä tutustui tosi hyvin paitsi omaan ryhmään myös muihin opiskelijoihin.
Tänä vuonna olen tehnyt aineenopettajaopintoja. Meidät eri oppiaineiden opettajaopiskelijat laitettiin sekaryhmiin, joita sanotaan opehuoneiksi. Se oli hauskaa, ja siinä tutustui muiden aineiden opettajaopiskelijoihin tosi hyvin. Pääsimme tarkastelemaan ryhmäytymistä ilmiönä sitä kautta, että meidät itsemme ryhmäytettiin.