Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Kolme henkilö kävelee jutellen puistomaisessa, vihreässä ympäristössä
Tutkimuksessa suurempi puustopeitteisyys ja kasvillisuusindeksi ennustivat hitaampaa vanhenemista.
Julkaistu
24.9.2026

Perimä, elintavat ja ympäristö muovaavat sitä, miten nopeasti kehomme vanhenee. Biologinen vanheneminen alkaa jo ennen syntymää, ja se voi edetä kalenterivuosia nopeammin tai hitaammin. Kalenteri-ikää nopeampi vanheneminen kasvattaa riskiä sairastua ikääntymiseen yhdistettyihin sairauksiin tavanomaista varhaisemmin. 

Jyväskylän yliopistossa toteutetussa pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin eksposomia eli elintapojen ja ympäristön altisteiden kokonaisuutta ja sen vaikutusta biologiseen ikään nuoressa aikuisuudessa koneoppimismallien avulla. Tutkimuksessa eksposomi laskettiin 186 elintapa- ja ympäristöaltisteen pohjalta, sisältäen muun muassa elintavat, asuinympäristön vihreyden, ilmansaasteet ja alueen sosiodemografiset tekijät. 

Tutkijat havaitsivat, että tutkimuksessa mitatut lapsuuden ja nuoruuden altisteet selittävät noin 28 prosenttia epigeneettisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana. 

Biologista ikää ei määritä pelkästään yksilön omat valinnat 

Tupakointi, alkoholinkäyttö ja nuoruuden työttömyys olivat yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen. Sitä vastoin suurempi puustopeitteisyys, kasvillisuusindeksi sekä asuinalueen ikärakenne ennustivat hitaampaa vanhenemista. 

Tulokset korostavat elinympäristön ja sosiaalisten olosuhteiden merkittävää vaikutusta biologiseen ikään jo nuoruudessa.  

– Tuloksemme osoittavat, että biologinen ikä ei ole kiinni pelkästään yksilön omista valinnoista, sanoo väitöskirjatutkija Annika Opperbeck

–  Monet havaitsemistamme ympäristöaltisteista ovat rakenteellisia ja systeemisiä – mikä tarkoittaa, ettei yksilö voi muuttaa niitä yksin, mutta yhteiskunta voi. 

– Tämä antaa meille mahdollisuuden varhaisiin toimiin, joilla voidaan ohjata väestön elämänkulun aikaista terveyskehitystä ja kaventaa terveyseroja ennen kuin ne pääsevät vakiintumaan, Opperbeck jatkaa. 

Yllätyksellisesti viheralueiden suuri koko oli yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen ja ilman musta hiili ennusti hitaampaa vanhenemista. Tutkijoiden mukaan nämä odottamattomat havainnot heijastavat todennäköisesti taustalla vaikuttavia maaseutu- ja kaupunkialueiden välisiä eroja. Kaupunkiympäristöissä elävien ihmisten korkeampi sosioekonominen asema, palveluiden parempi saatavuus ja monipuolisemmat vapaa-ajan mahdollisuudet voivat vaikuttaa havaittuihin yhteyksiin. 

Koneoppimismenetelmien jatkokehittäminen mahdollistaa monimutkaisten ympäristö- ja elintapa-altisteiden vuorovaikutussuhteiden tarkemman tarkastelun jatkossa. 

Infographic explaning how gnetics and environment shape biological aging

Tietoa tutkimuksesta 

Tutkimus hyödynsi suomalaisen Kaksosten kehitys ja terveys (FinnTwin12) -tutkimuksen aineistoa. Tutkimukseen osallistui 847 kaksosta, ja tietoa heidän elintavoistaan ja elinympäristöstään on kerätty heidän ollessaan 12-, 14-, 17- ja 22-vuotiaita.   

Julkaistu artikkeli on ensimmäinen osajulkaisu Annika Opperbeckin väitöskirjatutkimuksesta, jossa tarkastellaan elinympäristön altisteiden, perimän, biologisen ikääntymisen ja lihavuuden välistä vuorovaikutusta. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Environment International -tiedelehdessä. Se on esitelty Global Exposome Summit 2026- tapahtumassa Barcelonassa ja Paula Rantakallio- symposiumissa Oulussa. Tutkimus sai kolmannen palkinnon nuorten tutkijoiden posterikilpailussa Global Exposomics for Brain Health Symposium 2026 -tapahtumassa Bordeaux’ssa. 

Tutkimus on toteutettu yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja informaatioteknologian tiedekunnan, Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM), Oulun yliopiston, Xinjiangin lääketieteellisen yliopiston sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkijoiden kanssa. 

Artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, väitöskirjatutkija Annika Opperbeck, työskentelee terveyden edistämisen apulaisprofessori Elina Sillanpään johtamassa GenActive-tutkimusryhmässä. Ryhmä tutkii perimän ja elämäntapojen vaikutusta biologiseen ikääntymiseen, terveyteen ja toimintakykyyn. 

Rahoittajat ja aineistot 

Tutkimusta ovat rahoittaneet Emil Aaltosen Säätiö, Kuntoutussäätiö Peurunka, Suomen Akatemia, Juho Vainion Säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Sigrid Juséliuksen Säätiö, Yrjö Jahnssonin Säätiö, Liv och Hälsa sr., Horisontti Eurooppa -puiteohjelma, EC FP5 GenomEUtwin, EC Horizon 2020 Equal-Life, EC MC ITN EPITRAIN, Yhdysvaltain terveysvirasto (NIH/NHLBI) ja Helsingin yliopiston tutkimusrahastot. 

FinnTwin12-tutkimuksen aineistonkeruuta on tukenut Yhdysvaltain alkoholitutkimusinstituutti (NIAAA), ja altistetietoaineistot on koottu tiiviissä yhteistyössä Equal-Life- EU konsortiohankkeen kanssa. 

Julkaisutiedot: 

Opperbeck, A., Wang, Z., Rautiainen, I., Heikkinen, A., Ollikainen, M., Sebert, S., & Sillanpää, E. (2026). Exploring the exposome and unexplained variance in epigenetic ageing–Insights from a longitudinal twin study in adolescence and early adulthood. Environment International, 110430. doi 10.1016/j.envint.2026.110430