Jyväskylän korkeakouluja rakennetaan yhdessä opiskelijoiden kanssa
Kevään 2026 ajan olemme eläneet korkeakoulukonsernin rakentamisessa orientaatiovaihetta. Korkeakoulukonsernin toimeenpano toteutetaan kuuden kehittämisohjelman kautta vuosina 2026–2030. Kehittämisohjelmat ovat aloittaneet toimintansa vuoden alussa, orientaatiovaiheen aikana on tarkennettu suunnitelmia yhdessä opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa. Lue lisää korkeakoulukonsernin aikataulusta, vaiheistuksesta ja kehittämisohjelmista opiskelijauutisesta.
Opiskelijat tiiviisti mukana korkeakoulukonsernityössä
Molempien korkeakoulujen opiskelijaedustajat ovat olleet tiiviisti mukana korkeakoulukonsernin valmistelutyössä. Sekä JYYstä että JAMKOsta on edustus kahdessa opiskelijoiden kannalta keskeisimmässä kehittämisohjelmassa: Osaava ja hyvinvoiva korkeakouluyhteisö sekä Kansainvälisesti vetovoimainen, oppimista uudistava ja vaikuttava koulutus -kehittämisohjelmassa. Koulutuksen kehittämisohjelmassa tavoitteena on kansainvälisesti vetovoimainen, oppimista uudistava ja vaikuttava koulutus sekä vetovoimainen tutkintokoulutusten kokonaisuus, jossa korkeakoulut täydentävät toisiaan ja tarjoavat selkeitä väyliä alemmista tutkinnoista ylempiin, myös kansainvälisille opiskelijoille. Osaava ja hyvinvoiva korkeakouluyhteisö -kehittämisohjelmassa tavoitteena on monien mahdollisuuksien hyvinvoiva korkeakouluyhteisö, jossa ajantasainen osaaminen ja oppiminen, jatkuva kehittyminen ja yhteisöllinen hyvinvointi tukevat toisiaan. Tämän kehittämisohjelman työssä opiskelijan näkökulmasta keskeisintä on opiskelijan hyvinvointiin liittyvät aiheet, kuten opiskelijapalvelut, tutorointi, kerhotoiminta ja etenkin yhteisöllisyys.Lisäksi opiskelijoita on pyydetty edustamaan ja tuomaan äänensä kuuluviin erilaisissa työryhmissä ja työpajoissa.
”Opiskelija on opiskelijana olemisen asiantuntija. Kun suunnitellaan opiskelijan tulevaisuutta Jyväskylän korkeakouluissa, on tärkeää kysyä tämän päivän opiskelijoita mukaan! He ovat tämän konsernin keskiössä”, sanovat JYYn hallituksen puheenjohtaja Aukusti Heilakka ja JAMKOn hallituksen puheenjohtaja Charles Silvennoinen.
Korkeakoulukonserni mukana JAMKOn ja JYYn polittiitissa linjapapereissa
JAMKO ja JYY ovat luoneet poliittisiin linjapapereihinsa molemmille yhteisen korkeakoulukonsernia käsittelevän alaosion. Linjapaperit määrittävät järjestöjen kantoja ympäröivää yhteiskuntaa koskien ja linjaavat edunvalvonnan tavoitteita. Osio on hyväksytty JYYn edustajistossa 22.4. ja JAMKOn edustajistossa 12.5. Paperiin on muotoiltu ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan yhteisiä odotuksia ja tahtotiloja konsernin kehitystyölle muun muassa duaalimallista, ristiinopiskelusta ja koulutuspoluista, opiskelijan oikeuksista, tiloista sekä ohjaus- ja tukipalveluista.
”Tulevaisuudessa toivoisimme, että konsernin mukanaan tuomassa opetussuunnitelmatyössä otetaan mukaan sekä ainejärjestöt että koulutusalajärjestöt. Nämä toimijat antaisivat erinomaista näkökulmaa erityisesti yksittäisten alojen ja tutkintojen kehittämiseen sekä niistä käytävään keskusteluun. Suurimmaksi osaksi konserni on vielä tuntematon ja näkymätön opiskelijoille. Se ei ole (vielä) osa arkista opiskelijaelämää. Haluamme kuitenkin valmistelutyöstä välittää viestiä, että mukana ollaan!” sanovat Heilakka ja Silvennoinen.