Jyväskylässä järjestettävät Kansalliset kalatutkimuspäivät vahvistavat suomalaista kalatutkimusta
Kansalliset kalatutkimuspäivät kokoavat yhteen kalatutkijat ja kaikki kalatiedosta kiinnostuneet mm. vesiluonnon, kalatalouden ja ympäristöhallinnon toimijat kuulemaan uusia tutkimustuloksia sekä keskustelemaan ajankohtaisista kala-, kalanviljely- sekä kalataloustutkimukseen liittyvistä asioista simpukoita unohtamatta.
Kalatutkimus kiinnostaa laajasti
Paikalle on ilmoittautunut 116 osallistujaa ja lisäksi 97 henkilöä seuraa tapahtumaa webinaarin kautta. Yhteensä yli 200 osallistujaa tekee tapahtumasta yhden Suomen suurimmista kalatutkimuksen asiantuntijatapaamisista.
- On hienoa nähdä, kuinka laaja joukko asiantuntijoita ja kalatiedosta kiinnostuneita kokoontuu yhteen! Näin suuri osallistujamäärä kertoo selvästi, että kalatutkimus on Suomessa vahvaa, ajankohtaista ja kiinnostaa laajasti sekä tutkijoita että käytännön toimijoita, kertoo väitöskirjatutkija Tuula Väänänen Jyväskylän yliopistosta, joka on myös ollut mukana tapahtuman järjestelyissä.
Tapahtuman ohjelmassa on yhteensä 19 asiantuntijaesitystä ja 8 posteria, jotka käsittelevät tuoreinta tutkimusta lohikantojen tilasta, vesiviljelyn kehityksestä, vesiekosysteemien muutoksista sekä kalatalouden tiedonkeruumenetelmistä.
Pääteemat 2026
1. Lohikalojen ekologia, kantojen tila ja suojelu
Esitykset käsittelevät lohikalojen elinympäristöjen muutoksia, ilmaston vaikutuksia ja suojelutoimia. Tutkimustuloksia kuullaan muun muassa Itämeren lohisaaliiden koostumuksesta, Iijoen lohesta sekä Saimaan järvilohen geneettisestä vahvistamisesta.
2. Kasvatetun kalan hyvinvointi ja uudet menetelmät
Useat esitykset tarkastelevat kirjolohen hyvinvointia, virikekasvatuksen mahdollisuuksia, kasvatusolosuhteita ja tainnutusmenetelmien vaikutuksia. Teema tarjoaa tuoretta tutkimustietoa vesiviljelyn kehittämiseen.
3. Vesiekosysteemien muutokset ja pitkäaikaisseuranta
Tuloksia esitellään Itämeren rantavesien kolmen vuosikymmenen muutoksista, pohjoisten järvien ekologisesta tilasta sekä paikallisyhteisöjen havainnoista. Posterinäyttelyssä esitellään myös, kuinka raakun ikä ja kasvu voidaan määrittää soveltaen otoliiteille käytettyä menetelmää.
4. Kalakantojen hoito, sääntely ja seuranta
Uusimpia näkökulmia kuhakantojen arviointiin, kalastuksen sääntelyyn sekä tiedonkeruumenetelmiin, kuten koekalastusrekisterin ja EU:n kalataloustiedonkeruun (EU TIKE) kehittämiseen. Lisäksi tarkastellaan Suomen ennätyskalojen hyödyntämistä tutkimuksessa.
5. Kalatuotteiden turvallisuus ja uudet biotuotteet
Esitykset käsittelevät perfluorattujen yhdisteiden esiintymistä ruokakaloissa sekä kalan sivuvirroista jalostettavia uusia tuotteita, kuten järvikalan suolimassasta valmistettua kalaöljyä.
Kalatutkimuspäivien ohjelma löytyy osoitteesta https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/kansalliset-kalatutkimuspaivat-2026
Tapahtuma on Euroopan unionin osarahoittama (EMKVR 2021–2027).
Lisätietoja:
-
Väitöskirjatutkija Tuula Väänänen: tuula.m.vaananen@jyu.fi
-
Erikoistutkija Timo Ruokonen: timo.ruokonen@luke.fi
-
Lehtori Timo J. Marjomäki: timo.j.marjomaki@jyu.fi
-
Professori Juha Karjalainen: juha.s.karjalainen@jyu.fi
-
Erikoistutkija Tapio Keskinen: tapio.keskinen@luke.fi