Kansainvälinen talvikoulu avaa liikuntatieteellisen tiedekunnan kevätlukukauden

Liikuntatieteellisen tiedekunnan järjestyksessään kahdeksastoista kansainvälinen talvikoulu, International Winter School in Sport Sciences (12.–20.1.2026) tuo Jyväskylään jälleen suuren joukon Sport Management -alan opiskelijoita ja opettajia eri puolilta maailmaa.
Kolme opiskelijaa ulkona talvisäässä
Julkaistu
12.1.2026

Talvikoulun aiheet liittyvät talviurheilun, -matkailun ja -tapahtumien vastuullisuuteen ja markkinointiin. Lisäksi käsitellään ilmastonmuutoksesta aiheutuvia harrastamisolosuhteiden haasteita talviliikunnalle sekä liikunnan ja urheilun massatapahtuminen kansainvälistä markkinointia. Talvikoulun aikana opiskelijat työstävät toimeksiantotehtäviä yhteistyössä jyväskyläläisen hiihtoseura SkiJyväskylän sekä Laajavuoren ensilumen toiminnasta vastaavan Jyväslumi Oy:n kanssa. 

Luentojen lisäksi talvikoulun opiskelijat osallistuvat monipuolisesti erilaiseen talviliikuntaan liikuntapedagogiikan loppuvaiheen opiskelijoiden ohjaamina. 

"Talvinen liikkuminen luonnossa muun muassa hiihtäen ja patikoiden lisää ainutlaatuisella tavalla tietoa ja ymmärrystä sekä Suomesta että pohjoisista olosuhteista ylipäätään. Näin talvikoulun teoreettista antia, muun muassa ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä, päästään kokemaan ja pohtimaan myös käytännön kautta", yliopistonlehtori Hanna Vehmas liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.

Talvikoulun opettajina toimivat liikunnan yhteiskuntatieteiden kansainväliset tutkijat ja opettajat sekä ja sport management -alan käytännön asiantuntijat. Talvikoulu on osaa eurooppalaista Erasmus BIP (Blended Intensive Prgramme) ohjelmaa.

Lisätietoja: 

Hanna Vehmas: hanna.m.vehmas@jyu.fi, puh. 040-805 3977 

Anna-Katriina Salmikangas: anna-katriina.salmikangas@jyu.fi, puh. 040-805 3970 

Aiheeseen liittyvä sisältö