Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Julkaistu
19.6.2025

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisen, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkean tutkijoille yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.

Kaiken kaikkiaan Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta valitsi 35 uutta akatemiatutkijaa. Lisäksi toimikunta myönsi rahoitusta 48 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 71 osahanketta. Toimikunta osoittaa akatemiatutkijoille yhteensä noin 23 miljoonan ja akatemiahankkeille noin 36 miljoonan euron rahoituksen.

Kuusi uutta akatemiatutkijaa Jyväskylän yliopistoon

Tutkijatohtori Essi Jouhki sai 609 157 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, jossa tutkitaan mielikuvituksen merkitystä lapsuuden eletyn kokemusmaailman tavoittamisessa. Projekti keskittyy lapsuusmuistoihin sodanjälkeisessä Suomessa ja Britanniassa ja tutkii, miten mielikuvitusleikit heijastavat lasten suhdetta muuttuvaan moniaistiseen ympäristöön.

Tutkijatohtori Alessandro Ansani sai 443 717 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, joka syventää audiovisuaalisia ristiinmodaalisia vastaavuuksia (CC), jotka ovat eri aistimodaliteettien, kuten näön ja kuulon, välisiä yhteyksiä. Hanke jatkaa Ansanin aiempaa tutkimusta audiovisuaalisesta havaitsemisesta, pyrkien ymmärtämään paremmin, miten aivomme yhdistävät aistiärsykkeitä.

Yliopistonopettaja Miia Huttunen sai 743 729 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, joka tarkastelee kulttuuriperinnön suojelun kriittistä roolia aseellisten konfliktien aikana ja niiden jälkimainingeissa. Se tutkii kansainvälisten perinnönsuojelunormien vahvistamiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä institutionaalisia kiistoja Jugoslavian ja Malin konflikteissa.

Tutkijatohtori Alexandra Chadwick sai 762 339 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, tutkitaan ylpeyden käsitteessä tapahtuneita muutoksia Iso-Britanniassa ja Ranskassa 1600- ja 1700-luvuilla. Ylpeys muuttui silloin paheesta hyveeksi – kuolemansynnistä positiiviseksi omanarvontunnoksi, joka nivoutui osaksi progressiivisia poliittisia liikkeitä ja itsekunnioitusta. Projekti tutkii tätä muutosta analysoimalla ylpeyden käsitteen historian käännekohtia.

Tutkijatohtori Anu Tourunen sai 673 509 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, jossa selvitetään, miten kehot synkronoituvat autonomisen hermoston reaktioissa, liikkeissä ja kasvonilmeissä, sekä miten yksilölliset piirteet, ihmissuhteen laatu ja tilannetekijät vaikuttavat synkroniaan.  

Tutkijatohtori Hannele Pitkänen sai 742 145 € akatemiatutkijarahoituksen tutkimukseen, joka tutkii kouluetnografian keinoin oppilaan arvioinnin politiikkoja ja käytäntöjä suomalaisen peruskoulun oppilaanohjauksen kentällä. Arviointi on oppilaanohjauksen näkökulmasta harvoin tutkittu aihe, vaikka arviointi on monin tavoin ohjauksessa läsnä.

Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nuorelle, nopeasti urallaan edenneelle ja kansainvälisesti verkostoituneelle tutkijalle, joka tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta. Rahoituksessa on huomioitu metodien monipuolisuus ja kansainvälisen yhteistyön edistäminen. 

9 uutta akatemiahanketta Jyväskylän yliopistoon  

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi rahoitusta 9 akatemiahankkeelle ja 11 tutkijalle.  

Akatemiahankkeet:

Apulaisprofessori Martin Hartmann, Musiikin jakaminen yhteisessä ajassa ja tilassa, n. 500 000 €

Yliopistonlehtori Kaisa Vehkalahti, Murroskohtia. Laadullinen pitkittäistutkimus nuorista 2000-luvun maaseudulla, n. 500 000 €

Apulaisprofessori Marjo Siltaoja n. 344 000 € ja apulaisprofessori Ari Kuismin n. 331 000 €, Auringonlaskun yrittäjyyden organisoinnin politiikat ja käytänteet

Yliopistonlehtori Mari Honko, Kielitaitoehtojen ja viralliseen kielitestiin osallistumisen vaikutukset aikuisten maahanmuuttaneiden integraatioon Suomessa, n. 582 000 €.

Yliopistonlehtori Eija Räikkönen, Tiedot ja taidot nettitekstien luotettavuuden arvioinnissa: Yksilölliset erot ja taitojen kehitys lukiossa, n. 338 000 €. Hanketta johtaa Tampereen yliopisto (PI apulaisprofessori Carita Kiili).

Professori Kaija Collin, Monisukupolvinen oppiminen työssä, n. 600 000 €

Apulaisprofessori Tiina Parviainen, Kognitiivisen kehityksen taustalla olevat aivojen kehityksen polut lapsilla, 600 000 €

Professori Eija Pakarinen 500 000 € ja professori Noona Kiuru 500 000 €, Koulusopeutumista edistävät mekanismit nuorten koulusiirtymissä

Professori Mirja Tarnanen, Oppiminen, kiinnittyminen, osallisuus: Vasta maahan muuttaneiden opiskelijoiden polut koulutuksessa ja yhteiskunnassa, n. 500 000 €. Hanketta johtaa Tampereen yliopisto (PI professori Mervi Kaukko).

Akatemiahankerahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta ja parantaa tutkimuksen laatua sekä tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta. Tavoitteena on kansainvälisesti korkeatasoinen tieteellinen tutkimus, mahdolliset tieteelliset läpimurrot ja tutkimusyhteistyö parhaiden kansainvälisten ryhmien kanssa.

Lisätietoja:  

Suomen Akatemian tiedote 18.6.2025

Rahoituspäätökset: akatemiatutkijan tehtävä

Rahoituspäätökset: akatemiahankkeet