Tiina Parviainen

Tiina Parviainen

Professori
Yksikkö
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Laitos / Vastuualue
Psykologian laitos
Organisaatioyksikkö
Psykologian laitos, Aivotutkimuskeskus
Tieteenalat
3112 Neurotieteet
515 Psykologia

Esittely

Olen neurotieteen apulaisprofessori, ja monitieteisen aivotutkimuskeskuksen johtaja Jyväskylän yliopistossa. Tein tohtorin väitöskirjani Aalto-yliopistossa (silloinen Teknillinen korkeakoulu) ja tohtorin tutkintoni sain Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007. Tohtorin tutkinnon jälkeen työskentelin post doc tutkijana Oxfordin yliopistossa. Vuodesta 2011 lähtien olen työskennellyt Jyväskylän yliopistossa, jossa työni liittyy erityisesti monitieteisen aivotutkimuksen edistämiseen, sekä ’Aivojen kehitys elämänkulun aikana’ profiilialueen tutkimukseen.

Tutkimusryhmässäni hyödynnämme laajasti eri aivokuvantamismenetelmiä; MEG-, EEG- (f)MRI- ja fysiologisia rekisteröintejä. Tutkimme keskus- ja autonomisen hermoston ilmiöitä, jotka ovat yksilöllisen kokemuksen ja kognitiiviseen toiminnan taustalla.

Tutkimuskuvaus

Tutkimukseni tavoitteena on parantaa aivokuvantamisen mittareiden tulkittavuutta erityisesti kehityksen, koulutuksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin kentällä. Tämänhetkinen tutkimukseni keskittyy osoittamaan markkereita, jotka kertovat aivokuoren muovautuvuudesta ja hermoverkkojen dynamiikkasta käyttäytymisen muutosten taustalla, sekä kehityksen aikana että aikuisiässä. Tutkin myös sitä, miten muun elimistö toiminta vaikuttaa aivoihin, ja mikä tämän vuorovaikutuksen rooli on yksilöllisen kokemuksen ja käyttäytymisen taustalla sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tutkimukseni pyrkii syventämään ymmärrystämme yksilöllisistä ja kehityksellisistä vaihteluista neurotieteissä

Julkaisut