Tutkimus: Ohjelmoinnin oppiminen yhdistää kehollisuuden, vuorovaikutuksen ja tilallisen ajattelun

Tämän havaitsivat akatemiatutkija Kreeta Niemi, yliopistotutkija Teppo Jakonen ja luokanlehtori Susanne Roos tarkastellessaan, miten alakoulun 9–10-vuotiaat oppilaat ohjelmoivat robotteja yhteistoiminnallisessa sadunkirjoitusprojektissa. 

Tutkimuksessa analysoitiin videoituja oppitunteja, joissa oppilasparit muodostivat yhdessä koodeja liikuttaakseen robotteja eri tapahtumapaikkoja sisältävällä alustalla. Oppilaat hyödynsivät aktiivisesti eleitä, kehon liikkeitä ja esineiden siirtelyä hahmottaakseen tilallisia suhteita, suuntia ja etäisyyksiä alustalla sekä sitä, millaisia liikeratoja robotti voi toteuttaa. Eleet ja kehon asennot eivät ainoastaan tukeneet puhetta, vaan toimivat keskeisinä ajattelun ja yhteisen keskustelun välineinä.

Tutkimus tuo esiin myös sen, että kokeiluun ja erehdykseen perustuva työskentely on olennainen osa ohjelmoinnin oppimista. Kun oppilaat testaavat, havainnoivat ja muokkaavat koodejaan, he kehittävät samalla ohjelmoinnillista ajatteluaan, ongelmanratkaisutaitojaan ja ymmärrystään tilallisista suhteista. Aiemmin kritisoitu trial-and-error-lähestymistapa koodauksessa näyttäytyykin tutkimuksessa merkityksellisenä oppimisen resurssina.

Ohjelmointityöskentely kytkeytyi laajempaan monialaiseen oppimisprojektiin, jossa kielellisesti samantasoiset oppilasparit ensin kirjoittivat yhdessä sadun ja sen jälkeen ohjelmoivat sen robottien avulla. Satu jäsensi ohjelmointia ja määritti, millaisia koodattavia toimintoja tehtävässä tarvittiin.

Tutkimuksen tulokset korostavat kehollisten, tilallisten ja materiaalisten työskentelytapojen merkitystä ohjelmoinnin opetuksessa erityisesti alakoulussa. Ne tarjoavat näkökulmia myös siihen, miten ohjelmoinnillista ajattelua ja koodaustaitoja voidaan tukea toiminnallisilla, yhteistoiminnallisilla ja oppilaille mielekkäillä tavoilla osana monialaisia oppimisprojekteja.

Artikkeli: https://doi.org/10.1016/j.linged.2026.101502