Uuden suomen kielen professori Sari Sulkusen mukaan meistä jokainen tarvitsee monia lukutaitoja
Aiemmin apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa työskennellyt Sulkunen aloitti uudessa tehtävässään syyskuun alussa. Hänen tavoitteenansa suomen kielen professorina on edistää monilukutaitoja koskevaa tutkimusta sekä työelämässä että kouluopetuksessa ja tuottaa uutta tietoa opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi. Monilukutaidolla tarkoitetaan monimuotoisia tekstitaitoja sekä niiden oppimista ja opettamista.
“Nykyisessä digitaalisessa ja monimuotoisessa tekstimaailmassa jokainen tarvitsee monenlaisia lukemisen ja tuottamisen taitoja, sillä teksteissä kielen ohella hyödynnetään muun muassa kuvia ja ääntä. Myös kriittisen lukutaidon merkitys korostuu.”
Sulkusen keskeisimmät osaamisalat liittyvät laaja-alaisesti teksti- ja lukutaitoihin sekä niiden opettamiseen. Hän on erikoistunut erityisesti tiedonalakohtaisten tekstitaitojen opettamiseen, aikuisten lukutaitoon, työelämän alakohtaisiin tekstikäytänteisiin sekä monilukutaitoon.
Eri ilmaisutapoja yhdistävien sisältöjen tulkinnan ja tuottamisen taitoja ja opettamista tulee tutkia lisää
Sulkunen tuo esiin, että monimodaalisten tekstien tulkinnan ja tuottamisen taitoja sekä niiden opettamista ei ole vielä Suomessa tutkittu kovin laajasti. Myös opettajien valmiuksista opettaa näitä taitoja tarvitaan tutkimusta opettajankoulutuksen kehittämiseksi. Monimodaalisilla teksteillä tarkoitetaan tekstejä, joissa yhdistetään useita eri ilmaisutapoja, kuten kieltä, kuvia, ääntä, videota tai erilaisia graafisia elementtejä.
Työelämässä tarvittavia monilukutaitoja ei myöskään ole juuri tutkittu suorittavan työn kannalta. Tähän Sulkunen paneutuu johtamassaan hankkeessa “Ammatillinen monilukutaito rakennusalan työturvallisuuden edistäjänä”. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto, ja se on Jyväskylän yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteinen.
“Nykyisessä digitaalisessa ja monimuotoisessa tekstimaailmassa jokainen tarvitsee monenlaisia lukemisen ja tuottamisen taitoja.”
Sulkunen on Jyväskylän yliopiston kasvatti. Hän on työskennellyt pitkään (1997–2011) Koulutuksen tutkimuslaitoksessa kansainvälisissä lukutaitotutkimuksissa, kuten PISA-, PIRLS- ja PIAAC-tutkimuksissa. Vuonna 2011 Sulkunen aloitti kieli- ja viestintätieteiden laitoksessa suomen kielen yliopistonlehtorina ja syyskuusta 2020 elokuuhun 2025 hän työskenteli suomen kielen ja monilukutaidon apulaisprofessorina.
Sulkunen on laajalti työskennellyt monissa eri kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä. Hän oli mukana työryhmässä, joka laati Suomen ensimmäisen lukutaitostrategian (Kansallinen lukutaitostrategia 2030). Lisäksi hän on työskennellyt vuosina 2011–2012 Euroopan komission asiantuntijaryhmässä, jossa linjattiin eurooppalaista lukutaitotyötä. Lisäksi Sulkunen on ollut mukana PISA-tutkimuksen lukutaitoarviointia kehittäneessä kansainvälisessä asiantuntijaryhmässä 2018 ja on paraikaa vuoden 2029 arviointia kehittävässä ryhmässä.
Sulkunen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2007 Jyväskylän yliopistosta.