Varhaiskasvatuksen opettajat ja kielivähemmistöön kuuluvat vanhemmat muodostavat erilaisia käsityksiä lasten suomen kielen taidoista
Tuoreessa Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin, miten varhaiskasvatuksessa puhutaan kielivähemmistöön kuuluvan lapsen suomen kielen oppimisesta ja millaisia merkityksiä lapsen kielitaitoon liitetään.
Tutkimuksessa tunnistettiin neljä erilaista tapaa, joilla kasvattajat ja kielivähemmistöön kuuluvat vanhemmat puhuivat lapsen kielitaidon kehittymisestä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa.
Suomenkieli kehittyy luonnostaan. Useat varhaiskasvatuksen opettajat puhuivat suomen oppimisesta luonnollisena prosessina, joka etenee osana arkea ilman, että kieltä tarvitsee erikseen opettaa.
Äidinkieli ensin. Joissakin keskusteluissa korostui lapsen oman äidinkielen vahvistaminen. Äidinkieli nähtiin perustana identiteetille, joten suomen kielen kehittyminen oli vähemmän tärkeää kuin äidinkielen kehittäminen.
Käyttäytymisen haasteita perustellaan kielitaidolla. Toisinaan lapsen levottomuutta tai epätoivottua käytöstä selitettiin puutteellisella kielitaidolla.
Kieli porttina osallisuuteen. Suomen kielen osaamista pidettiin sosiaalisen ja kasvatuksellisen osallisuuden ehtona.
Erilaiset käsitykset kielestä synnyttävät jännitteitä
Vaikka lapsen kielenoppimisesta käydyissä keskusteluissa taustalla ovat usein hyvät aikomukset, voivat varhaiskasvattajien ja vanhempien erilaiset ajatukset ja kielenoppimiseen liittyvät ideologiat synnyttää jännitteitä.
"Tutkimustulostemme mukaan toiseen kieleen liittyvät jännitteet ja erilaiset käsitykset voivat heikentää opettajien ja kielivähemmistöön kuuluvien vanhempien välistä ymmärrystä ja mahdollisesti vaikeuttaa heidän yhteistyötään", toteaa väitöskirjatutkija Yehya Alhajji Jyväskylän yliopistosta.
"Näiden jännitteiden näkyväksi tekeminen voisi parantaa ymmärrystä perheiden osallistumisen mahdollisista esteistä ja tukea yhteistyötä kodin ja varhaiskasvatuksen välillä”, Alhajji jatkaa.
Kohti monikielistä varhaiskasvatusta
Tutkijoiden mukaan tietoisuus erilaisista tavoista puhua kielestä on ensimmäisen askel kohti inklusiivisempaa varhaiskasvatusta. Kun kasvattajat tunnistavat omat kielikäsityksensä, he voivat paremmin tukea sekä lapsen suomen että hänen äidinkielensä kehitystä. Tietoisuus tukee myös kodin ja varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä.
"Lisäksi niin sanotut pedagogiset limittäiskieleilyn käytännöt, joissa arvostetaan sekä lapsen kotikieltä että suomea, ovat tärkeitä monikielisen kehityksen ja sosiaalisen osallistumisen tukemisessa", Alhajji toteaa.
Limittäiskielisyydellä tarkoitetaan käytäntöjä, joissa lapsi saa käyttää kaikkia kieliresurssejaan – esimerkiksi kertoa tarinan omalla kielellään ja täydentää sen suomeksi. Näin kielen oppiminen ei ole vain sopeutumista enemmistökieleen, vaan vuorovaikutusta, jossa molemmat kielet saavat tilaa arjessa.
Varhaiskasvatus on usein ensimmäinen paikka, jossa monikielinen lapsi kohtaa suomalaisen yhteiskunnan. Se, miten hänen kieltään siellä arvostetaan, voi vaikuttaa koko hänen käsitykseensä itsestään.
“Tiiviimpi yhteistyö varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja kielivähemmistöperheiden välillä on välttämätöntä, jotta voidaan edistää sosiaalisesti inklusiivisia ja limittäiskieleilyyn perustuvia pedagogiikkoja. Näin voidaan vahvistaa kielivähemmistölasten osallisuutta ja varmistaa, että jokainen lapsi voi tuntea olevansa osa yhteisöä”, Alhajji summaa.
Julkaisun tiedot:
Alhajji, Y. M., Vehkakoski, T., & Sevón, E. (2025). Representations of Children’s Finnish Language Skills in Early Childhood Education and Care Plan Meetings Between Teachers and Language Minority Parents. Early Childhood Education Journal, Early online. https://doi.org/10.1007/s10643-025-02026-2
