Miten pärjätä jatkuvassa muutoksessa? Resilienssi hallinnon arjessa
kirjoittaja: KT, FM Päivi Hamarus
Tuntuuko, että hallinnossa yksi muutos alkaa ennen kuin edellinen ehtii päättyä? Aluehallinnon rakenteet ovat olleet murroksessa jo pitkään: hyvinvointialueet, TE-palvelujen siirrot, valtion aluehallinnon uudistukset, digitalisaation vaatimukset ja kuntien roolin muutos kuvaavat muutosta. Kun yksi muutos ei ehdi vakiintua ennen kuin seuraava alkaa, tarvitaan kykyä toimia keskeneräisyyden keskellä. Muutosten keskellä yksittäisen työntekijän ja koko organisaation kyky säilyttää toimintakykynsä muutoksesta huolimatta nousee ratkaisevaksi. Resilienssistä onkin tullut yksi tärkeimmistä kyvyistä hallinnon uudistuksissa – eikä syyttä. Resilienssi ei ole vain jaksamista, vaan keskeinen kyky toimia ja uudistua jatkuvassa muutoksessa.
Mitä resilienssi tarkoittaa?
Resilienssi‑käsitteen juuret ovat fysiikassa ja materiaalitieteissä. Sieltä se omaksuttiin psykologiaan, biologiaan ja ekologiaan. Nykyisen laaja-alaisen resilienssiajattelun mukaan resilienssillä ymmärretään järjestelmiä, jotka eivät pyri tasapainoon, vaan sopeutuvat jatkuvaan muutokseen. Resilienssiä sovelletaan monialaisesti muun muassa hallintoon, politiikkaan, talouteen ja finanssijärjestelmiin, turvallisuus- ja kriisinhallintaan, terveyden ja hyvinvoinnin tutkimukseen ja kaupunkisuunnitteluun. Resilienssi kuvaa kykyä selviytyä häiriöistä ja kehittyä niiden jälkeen. Resilienssi ei ole vain sopeutumista ja jaksamista – se on strateginen taito, joka mahdollistaa hallinnon uudistumisen ilman, että ihmiset uupuvat tai organisaatiot menettävät suuntaansa.
Resilienssiä voidaan tarkastella neljällä tasolla. Tällöin viitataan yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden resilienssitasojen yhteensovittamiseen. Erityisen mielenkiintoista on se, että kokonaisresilienssin edistämisessä keskeistä ovat lapsuuden ja nuoruuden turvaverkot ja laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen luottamuksen rakentaminen. Erityisesti näinä globaaleina aikoina korostuu yhteiskunnallinen resilienssi ja siihen liittyy myös yksilöiden resilienssikyvykkyys.
Miten resilienssikyvykkyyttä voi oppia?
Resilienssiä voi vahvistaa ja sitä voi opetella. Koska muutoksessa ei ole täydellistä tietoa, on tärkeää oppia hyväksymään keskeneräisyys. Keskeneräisyyttä ja epävarmuutta täytyy sietää. Resilienssi vahvistuu sitä mukaa, kun hyväksytään, että suunta tarkentuu matkan varrella.
Kun isot rakenteet muuttuvat, pienet onnistumiset palauttavat tunteen siitä, että työ etenee ja työllä on merkitystä. Pienten toistuvien onnistumisten rakentaminen vahvistaa resilienssiä. Myös iän myötä resilienssikyvykkyys vahvistuu kokemusten ja niistä selviytymisten kautta.
Muutoksen keskellä on tärkeää muistuttaa itseä siitä, miksi hallinto on olemassa: turvaamassa palvelut, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän. Perustehtävästä kiinni pitäminen toimii aina ankkurina muutoksessa.
Avoin dialogi muutoksen keskellä vähentää epävarmuutta. Kun ihmiset saavat kysyä, ihmetellä ja kyseenalaistaa, he myös sitoutuvat paremmin. Matalankynnyksen keskustelut eivät ole “pehmeitä” toimenpiteitä – ne ovat muutoksen johtamisen kovaa ydintä.
Voiko muutoksesta hyötyä?
Resilienssin käsitettä voidaan tarkastella myös vastakkaisesta suunnasta. Resilienssi onkin viety vielä pidemmälle, järjestelmiin, jotka suorastaan hyötyvät häiriöistä ja kriiseistä. Tällöin puhutaan antihauraudesta. Esimerkkinä käytetään usein Japanin sopeutumista taifuuneihin. Antihaurauden näkökulmasta taifuunit voisivat toimia esimerkiksi energian lähteenä. Resilienssin vaarana on, että pidämme kiinni vallitsevasta tilanteesta ja jäämme paikalleen, kun taas antihauras yhteiskunta menestyy.
Resilienssitaito on osa tulevaisuuden hallinnon kilpailukykyä. Hallinnon tehtävä ei ole vain reagoida muutoksiin, vaan rakentaa kykyä toimia epävarmuuden keskellä. Resilienssi tekee organisaatiosta oppivan, joustavan ja ihmislähtöisen. Kysymys ei ole enää siitä, tuleeko muutoksia, vaan siitä, miten niihin vastataan. Resilienssi ratkaisee, jääkö organisaatio selviytymään – vai pystyykö se uudistumaan.
Lähteitä:
