Naljailun ei pidä katsoa passia
Tieteelliset konferenssit ovat avoimia tapahtumia, joihin tutkijat ympäri maailman tulevat kertomaan uusista tutkimustuloksistaan.
Ennen konferenssia lähetetään ehdotuksia esitelmistä arviointiraadille, joka ei näe ehdottajien nimiä. Anonyymi arviointi on ollut normi ainakin omalla alallani, kvantti-informaatiossa, jo pitkään. Prosessi on tarkkaan mietitty: useampi arvioija kirjoittaa raporttinsa tietämättä muiden mielipiteitä tai henkilöllisyyksiä.
Kun kaikki raportit on laadittu, ne jaetaan arvioijaryhmälle keskustelua varten. Jos näkemykset eroavat, pyritään keskustelun avulla löytämään yhteinen linja. Lopullinen valinta ei kuitenkaan vaadi yksimielisyyttä, vaan määräytyy pisteytyksen keskiarvon perusteella.
Esityksen tekijä saa lopuksi lukea palautteen, mutta arvioijien henkilöllisyys pysyy loppuun asti salassa. Näin varmistetaan reilu prosessi, joka on olennainen osa tieteen toimintatapaa. Tavoitteena on, että tärkeimmät tieteelliset tulokset pääsevät esille.
Asemapaikkakin on hyvä peruste kutsulle
Toisinaan konferenssilla voi olla muitakin tavoitteita kuin pelkästään tieteen tulosten esittely ja silloin järjestely voi mennä toisin. Voi kuulostaa täysin vastakkaiselta kutsua puhujat ilman arviointimenettelyä ja vieläpä pohjautuen heidän työpaikkojensa sijainteihin, mutta tämäkin on joskus perusteltua.
Olin marraskuussa Tukholmassa pohjoismaisessa kvantti-informaation konferenssissa, jossa tavoitteena oli tieteellisen keskustelun lisäksi ideoida pohjoismaisen yhteistyön tapoja ja tehdä siihen uusia aloitteita. Puhujia oli kutsuttu kuudestatoista pohjoismaisesta yliopistosta.
Jyväskylä on kvantti-informaation tutkimuksessa sen verran vahva toimija, että meitä oli mahtunut kaksikin professoria esiintyjien joukkoon.
Pohjoismaisten tutkijoiden välillä vallitsi avoin ja rento ilmapiiri, sillä kaikkia kiinnosti yhteistyön mahdollisuudet. Ystävällinen naljailu kuuluu asiaan, varsinkin kun useat tuntevat toisensa vuosien varrelta.
Yliopisto yhdistää – vitsailussakin
Leikkimielinen vinoilu perustuu usein kansoihin liitettyihin stereotypioihin ja lähihistorian sattumuksiin, vaikka jokainen tietää niiden olevan vääriä tai vähintäänkin pelkistettyjä. Puhuttiin hiihtämisestä, luonnosta ja saunomisesta. Ruotsalaiselle kollegalle sanoin, että odotan kiinnostuneena kuulevani hänen esityksessään, että mitä he vielä tekevät itse (euroviisuesitykset kun on jo ulkoistettu naapureille).
Meidän suomalaisten esityksissä muita nauratti se, että jokainen meistä halusi näyttää kartalta miten pohjoisessa yliopistomme sijaitsee.
Taitaa olla aika suomalaista kerskailla sellaisella.
Parasta tässä ystävällisessä vitsailussa oli, että siinä ei katsottu passia vaan asemapaikkaa. Suomeen asettunut saksalainen luennoi ruotsalaisille hyvän saunan ominaisuuksista ja sivusta kuulleena totesin mielissäni, että siinä oli kaikki faktat kohdallaan.
Ruotsiin asettunut espanjalainen kollega ihmetteli myöhäistä konferenssi-illallisen aikaa. Kerroin, että minua se ei haittaa, sillä omassa perheessäni on jäänyt Italiassa asumisen myötä välimerellinen illallistapa ja syömme perheen yhteisen aterian kahdeksalta. Hän kauhistui ja totesi, että täällä Pohjolassa nälkä tulee aikaisemmin ja ihmisen pitää syödä viimeistään kuudelta.
Kaiken kaikkiaan mukavalta ja toimivalta tuntui tämänkin konferenssin järjestely.
Täysin oleellista siinä oli se, että kutsut ja edes naljailut eivät riippuneet kenenkään passista, vaan siitä mitä yliopistoa he edustavat.
Jos ihmisiä täytyy valikoida jonkin kriteerin mukaan, kuten tässä asemapaikan perusteella, niin siihen ei tule sekoittaa mitään sellaista, mikä ei ole olennaista – ja luotetaan siihen, että suomalaistunut saksalainen osaa opettaa ruotsalaisia saunomisessa.
Kvanttilaskennan professori Teiko Heinosaari työskentelee Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa.
